Mainos
Mainos

Saksalaismies pysäköi autonsa vuonna 1997, mutta unohti minne – löytyi 20 vuotta myöhemmin

Useimmat meistä ovat joskus unohtaneet, mihin auto tulikaan pysäköityä. Yleensä oma kulkuneuvo löytyy kuitenkin pienen etsimisen jälkeen. Hajamielisellä saksalaismiehellä kului kuitenkin jopa kaksikymmentä vuotta, ennen kun auto löytyi parkista.

Frankfurtin viranomaiset löysivät auton purkamisuhan alla olevan vanhan teollisuusrakennuksen autotallista. Pysäköity Volkswagen Passat oli purkutöiden tiellä, joten siitä tehtiin ilmoitus poliisille.

Poliisi alkoi selvittää auton omistajaa ja kävi ilmi, että auto oli pysäköity paikkaan jo vuonna 1997. Autonsa pysäköinyt mies ei ollut löytänyt autoaan ja luuli, että auto oli varastettu. Hän ilmoitti varkauden poliisille.

Frankfurtin viranomaisten mukaan auto oli kuitenkin vain katseilta piilossa, ja juuri siinä paikassa, johon mies oli sen alun perin pysäköinyt. Mies oli vain unohtanut autonsa sijainnin.

Poliisi vei 76-vuotiaan miehen takaisin kahdenkymmenen vuoden jälkeen Passatinsa luo, mutta valitettavasti aika oli tehnyt tehtävänsä eikä autoa pystytty enää pelastamaan. Viranomaisten mukaan auto on viety romuttamolle.

Vastaavaa on sattunut myös esimerkiksi Manchesterissa. Mies etsi autoaan suuresta parkkihallista jopa viisi päivää, mutta sai sen takaisin vasta puoli vuotta myöhemmin.

Lähteet: Independent, Metro

***

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme