Mainos
Mainos

"Selkä menosuuntaan päin vähintään 3-4-vuotiaaksi" – uudentyyppisiä turvaistuimia myyntiin

Volvo esittelee kolme uutta turvaistuinta, joissa on painotettu turvallisuuden lisäksi muotoilua, mukavuutta ja käytännöllisyyttä. 

Volvo kertoo olevansa ensimmäinen autonvalmistaja, joka on aktiivisesti testannut lasten turvaistuimia törmäystesteissä – 1960-luvun alkupuolelta lähtien. Nyt markkinoille tuodaan uudenlaisia turvaistuimia.

– Ymmärrämme, että monet pitävät lapsiturvallisuutta autoissa monimutkaisena ja joskus sekavanakin asiana. Olemme keskittyneet jo vuosien ajan selkeään opastukseen turvaistuinten käytössä ja asennuksessa, kertoo Volvon turvallisuuskeskuksen tekninen asiantuntija Lotta Jakobsson.

Volvon tiedotteen mukaan on eri asia opettaa aikuisia asentamaan turvaistuin kuin saada lapsi pysymään siinä – erityisesti, kun pienokainen kasvaa isommaksi.

– Keskitymme varmistamaan, että lapset matkustavat autossa mahdollisimman turvallisesti kokonsa ja ikänsä mukaan. Tämä tarkoittaa selkä menosuuntaan päin matkustamista vähintään 3-4-vuotiaaksi ja sen jälkeen turvakorokkeen käyttöä, kunnes lapsi on 140 cm pitkä. Turvallisuusetuja ei voi kiistää, mutta silti monet vanhemmat antavat lapsensa istua kasvot menosuuntaan päin liian varhain. Yhdeksi syyksi tähän väitetään mukavuutta – lapsi valittaa, että jalkatilaa on liian vähän tai istuimen verhoilu on liian kuuma, Jakobsson sanoo.

Volvon uuden sukupolven turvaistuimet on valmistettu paremmin hengittävästä ja mukavasta verhoilusta, joka koostuu 80-prosenttisesta villakankaasta, joka tekee istuimesta sileämmän, erittäin kestävän ja miellyttävämmän sekä kuumissa että kylmissä olosuhteissa. Istuimissa on myös ohuempi muotoilu, joka lisää jalkatilaa ja yleistä mukavuutta.

– Uskomme, että lapset istuvat uudessa selkä menosuuntaan asennettavassa turvaistuimessamme mukavammin ja että tämä rohkaisee vanhempia pitämään lapset selkä menosuuntaan päin autossa pidempään. Tällä on suora vaikutus yleiseen lapsiturvallisuuteen, ja se tukee visiotamme, jonka mukaan kukaan ei menehdy tai loukkaannu vakavasti uudessa Volvossa vuoden 2020 jälkeen.

Istuimet on kehitetty yhdessä maailman johtaviin turvaistuinvalmistajiin kuuluvan Britax-Römerin kanssa, ja ne on testattu Volvon turvallisuuskeskuksessa Göteborgissa, Ruotsissa.

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme