Mainos
Mainos

Tällainen on Suomen tyypillisin uusi auto – löytyykö sinunkin pihastasi?

Tänä vuonna ensirekisteröidyistä autoista useampi kuin joka neljäs on ollut katumaasturi, kertoo Autoalan tiedotuskeskus. Luvut ovat saman suuntaisia myös muualla EU:ssa.

Lokakuussa ensirekisteröitiin 8 747 uutta henkilöautoa, mikä on 4,6 prosenttia viime lokakuuta vähemmän. Lokakuun loppuun mennessä uusia henkilöautoja on rekisteröity Suomessa tänä vuonna 100 842, joka on 1,0 prosenttia viime vuotta vähemmän.

Katumaasturit ovat tällä hetkellä Euroopassa eniten kasvava autosegmentti. Viime vuonna noin 23 prosenttia EU-maissa ensirekisteröidyistä henkilöautoista oli katumaastureita. Myös meillä kuluvana vuonna rekisteröidyistä autoista hieman yli neljännes on ollut katumaastureita. Niiden osuus uusista henkilöautoista on kasvanut viime vuoden 23 prosentista 26 prosenttiin. Lähes puolet katumaastureista on keskikokoisia ja noin kolmannes pieniä.

Myös automaattivaihteet ovat yleistyneet selvästi. Tammi-syyskuussa ensirekisteröidyistä henkilöautoista enää hieman yli kolmannes oli manuaalivaihteisia, kun vuonna 2010 lähes kaksi kolmasosaa uusista autoista oli manuaalivaihteisia.

Valkoinen jatkaa edelleen halutuimpana värinä harmaan ollessa toiseksi suosituin. Hieman yli 26 prosenttia tänä vuonna rekisteröidyistä uusista henkilöautoista on valkoisia ja noin 22 prosenttia harmaita. Valkoisen ja harmaan värin suosio on kasvanut hieman viime vuoteen nähden.

Lähde: Autoalan tiedotuskeskus

***

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme