Mainos
Mainos

Talvirajoitukset kuumentavat lukijoiden tunteita – perkasimme parhaat kommentit

MTV Autot kysyi lukijoiltaan, haluaisivatko he pitää nopeusrajoitukset samoina ympäri vuoden.

Maanantaihin mennessä kyselyyn saatiin lähes 6 500 vastausta.

55 prosenttia vastanneista luopuisi nykyisestä talvirajoituskäytännöstä. Talvirajoitukset koettiin tarpeettomiksi muun muassa vähälumisten talvien vuoksi. Vastauksissa korostui myös toive nopeusrajoitusten asettamisesta vallitsevien olosuhteiden mukaan ja terveen maalaisjärjen käyttäminen.

45 prosenttia vastanneista ei muuttaisi nykyistä käytäntöä. Talvirajoituksia puolusteltiin muun muassa tutkimuksella, jonka perusteella talvirajoitukset pelastavat jopa kahdeksan ihmisen hengen joka vuosi.

Kokosimme yhteen perusteltuja vastauksia nykyisen käytännön poistamisen ja säilyttämisen puolesta.

Nykymallin talvirajoituksia vastaan

Kyllä liikenteessä liikkuvalla täytyy olla itsellään sen verran korvien välissä että tietää mikä nopeus on kulloisellekkin säälle sopiva. Etenkin etelän kesäkelit talvella. Moottoriteillä voisi hyvin pitää 120km/h rajoitusta, jos lämpötilat on plussan puolella tai muuten vaan hyvä ajokeli, ja jos sää muuttuu, niin varsinkin siellä missä on kauko-ohjattavat nopeusrajoituskyltit, on helppo muuttaa rajoitus alemmaksi tarpeen vaatiessa.
– Reippis 

Nopeusrajoitus on nytkin "suurin sallittu", ei pakollinen. On ihmisten omassa harkinnassa ajaako moottoritiellä kelien salliessa esim. 120 vaiko 100 kmh. Talvet ovat usein myös hyvin vähälumisia ja hyvin suolattuja. Ovat siis hyvin usein kuivat ja puhtaat esim marras, helmi ja maaliskuun. Usein vielä joulukuukin. Nykyään suomen talvi ajoittuu pääasiassa tammikuulle ja sen ympärille. On myös kallista rakentaa ja vaihtaa järjestelmä joka osaisi säätää kaikille tarpeellisille tieosuuksille muuttuvia nopeusrajoituksia kelien suhteen. 
– auto-moottoripyora-kuorma-autoilija

On aivan naurettavaa, että paljaalla ja kuivalla asfaltilla pitää nyt körötellä. Kyllä täällä maalla ihmiset sen ymmärtää, että jos keli on liukas, niin sitten ajetaan hitaammin, eikä omaa ja muiden henkeä vaarantaen väkisin sitä nopeusrajoituksen sallimaa nopeutta.
– Marko

Ihan perusteltua alentaa nopeuksia, kun keliolosuhteet ovat huonommat. Enemmän digitaalisia nopeusrajoituskylttejä, jolloin nopeusrajoitus voisi muuttua liikennemäärän sekä ajo-olosuhteiden mukaan. Talvellakin, jos keli sallii, voisi joillain tieosuuksilla ajaa samaa nopeutta kuin kesällä, jos olosuhteetkin samat. Silloin tuntuu turhauttavalta ajaa hitaammin ja se tuntuu liikenteen sujumisen kannalta kiusanteolta. Noissa tilanteissa kaikilla ei riitä maltti ajaa rajoitusten mukaan ja syntyy vaaratilanteita ohitusten myötä.
– sasee

Kalenteri ei ole oikea peruste nopeusrajoitusten säätämiseen - keli on. Nykytekniikalla rajoituksia pitäisi pystyä helposti muuttamaan sään mukana – vuoden ympäri.
– exkylteri

Talvirajoituksien puolesta

Seurauksena olisi lisää uhreja, jos nopeusrajoitukset olisivat samat kuin kesällä. Ovathan olosuhteet talvella aivan erilaiset!
– Amiras

Jos yksikin henki säästyy, niin talvirajoitukset on OK.
– kk

Kyllä nopeusrajoituksilla voi estää onnettomuuksia. Hyvä, että on talvinopeudet teillämme. Kannatan!
– Tupu

Suomen talvi on liukas eikä kesänopeudet sovellu talvisiin olosuhteisiin. Kaikkein paras (ja kallein) ratkaisu olisi kelien mukaan muuttuvat nopeusrajoitukset, mutta järjestelmä on hintava.
– Jeebus

Kyse ei ole halusta, vaan puhtaasti järjestä. Talvella on paikkoja jolloin ei voi ajaa 120 ja valitettavaa kuin se onkin on ihmisiä, joille nopeusrajoitus on aina nopeus, jolla ajetaan, ei osata ajaa kelin vaatimalla tavalla. Tosin on myös paljon paikkoja joissa nopeutta lasketaan turhaan, mutta kokonaisuus ratkaisee, joten ehdottomasti talvi ja kesärajoitukset.
– liikenneinsinööri

Parhaita paloja

Naurettavaa holhousta. Valtio haluaa lisää sakkotuloja ja kelvottomia Corollakuskeja pelottaa liukkaus.
– Bemari

Jo kesänopeusrajoitukset ovat niin alhaiset, että edes huonolla talvikelillä ei ole tarvetta ajaa niitä hitaammin.
– automies

Tutkimus henkien säästämisestä nopeusrajoituksilla on perusteeton ja tarkoitushakuinen. Tutkimus ei takuulla voi olla tieteellisesti pätevä. Tämä on tyypillisen suojatyöpaikan omistajan tekele, jolla taataan lahjattomille byrokraateille yhteiskunnan varoista palkkallista työtä.
– Heppu

Kiitos talvinopeuksien, saan viettää talven aikana kolme vuorokautta enemmän autossa.
– Kulkuri

Jos tämmöinen peruskuski voi ajaa 160 km/h vaikka millaisessa lumipyryssä moottoritiellä niin eiköhän tuo 120 ole ihan perusteltu ympäri vuoden. Mainittakoon vielä, että en edes aja uudehkolla neliveto katumaasturilla.
– Spinde

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme