Mainos
Mainos

Talvirajoitukset voimaan tänään – asiantuntija kertoo vaikutukset ja kumoaa harhaluulon

Talvinopeusrajoitukset astuvat voimaan tänään 30.10. koko Suomessa ja merkkejä on vaihdettu paikalleen keskiviikkona ja torstaina.

Pelkästään 100 km/h -kylttejä vaihdetaan 80km/h-kylteiksi yli 7500 kilometrin matkalta. Operaatio ei kuitenkaan ole valtava voimanponnistus, kertoo Liikenneviraston liikenteen ohjauksen asiantuntija Tuomas Österman.

– Meiltä joka vuosi kysellään, että eikö tämä ole hirveän kallis ja iso operaatio. Yritän aina suhteuttaa, että kun ELY-keskusten urakoitsijat sen käytännössä tekevät, niin yleensä annamme kaksi varsinaista vaihtopäivää. Useimmat ELY-keskukset, jos säät eivät ole työn kannalta jotenkin poikkeukselliset, selviävät siitä päivässä. Ei se nyt ihan hirveän mahdoton homma ole, aika hyvällä rutiinilla se kuitenkin sujuu, Österman kertoo.

Välillä jokunen yksittäinen merkki unohtuu vaihtaa, jolloin paikalle palataan korjaamaan unohtunut kyltti. Tämäkin tapahtuu yleensä nopeusrajoitusmerkkien vaihtoa seuraavana päivänä.

Pohjoisessa kesänopeudet saattavat säilyä paikoittain

Eniten nopeusrajoitusmerkkejä vaihdetaan tiheän tieverkon alueella Etelä-Suomessa. Yleisimmin vaihdot tapahtuvat niin sanotuilla tavallisilla satasen teillä, joissa ei ole keskikaidetta ja jotka eivät ole leveäkaistateitä tai moottoriliikenneteitä.

Pohjoisen vähäliikenteisillä teillä puolestaan satasen rajoitukset voidaan paikoin jättää voimaan talveksi. Vähäliikenteisellä tiellä liikkuu alle 3000 autoa vuorokaudessa.

– Pohjois-Suomessa varsinkin, missä on vähän liikennettä ja paljon etäisyyttä, on katsottu, että se on kohtuullista, Österman sanoo.

Joillakin moottoriteillä, joilla rajoitus putoaisi talvinopeuden voimaan tullessa 120 kilometristä tunnissa sataseen, lokakuun viimeisinä päivinä on kuitenkin mahdollista pitää yllä vielä 120 km/h -rajoitusta päivänvalossa ja hyvien olosuhteiden vallitessa.

Nopeusrajoitusten muutos pelastaa henkiä

Nopeusrajoitusten vaihtelusta talvi- ja kesäkausien välillä on tutkitusti hyötyä, kertoo VTT:N Liikennevirastolle tekemä tuore tutkimus.

– Keskimäärin noin 36 henkilövahinko-onnettomuutta ja 8 kuolonuhria säästetään joka talvi näillä rajoituksilla. Itse pidämme sitä kohtuullisen merkittävänä asiana. Luku on tavallaan pienentynyt johtuen siitä, että liikennekuolemien on muuten laskenut viime vuosina.

Mutta mitä uudelleen asennetuilla talvinopeusrajoituksilla ajamaan lähtevän tulisi ottaa huomioon?

– Tärkeintä on muistaa se, että silloin, kun keli on oikein paha, ne talvirajoituksetkin ovat liikaa. Eli jos lunta tai räntää tulee vaakasuoraan tai aamun tunteina on oikein liukasta, niin matka-aikaa kannattaa varata niin paljon, että voi ajaa kelin mukaisella nopeudella.

– Turvallisuus syntyy oikeasti siitä, että jokainen tienkäyttäjä ottaa talviliikenteen olosuhteet kaikin puolin vakavasti.

Äänestys

Haluaisitko pitää nopeusrajoitukset samoina ympäri vuoden?

Kyllä

Ei

Haluaisitko pitää nopeusrajoitukset samoina ympäri vuoden?

Kyllä 55%

Ei 45%

55%
45%
ääniä 6533 kpl

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme