Mainos
Mainos

Tämä vanha Ford on kuin perheenjäsen – kaikki 7 lasta opettelivat ajamaan samalla autolla

Italialaisperheen kaikki seitsemän lasta ovat opetelleet ajamaan samalla 38 vuotta vanhalla Ford Fiestalla. Auto on entisöity alkuperäiseen loistoonsa.

Carlo Tedeschin lapsilla on perinteiset italialaiset nimet: Cristina, Monica, Francesco, Massimo, Paolo, Valentina, Chiara ja Fiesta. 

Sen sijaan, että sopivat nimet olisivat loppuneet kesken, Carlo ja hänen vaimonsa Gianfranca pitävät pientä valkoista Ford Fiestaansa yhtenä lapsistaan. 

Carlon vuonna 1978 uutena ostama auto entisöitiin pari vuotta sitten, kun Carlolla todettiin syöpä. Italian Sant'Ilario d'Enzasta kotoisin olevan perheen lapset halusivat palauttaa rakkaan auton alkuperäiseen loistoonsa ja saada sille museoautostatuksen lahjana isälleen.

– Fiesta on ollut merkittävä osa perhettämme. Minä sekä kaksi nuorempaa sisartani emme ainoastaan opetelleet ajamaan tällä autolla, vaan meidät myös tuotiin tällä kotiin synnytyslaitokselta, kertoo 34-vuotias Paolo.

– Tiesimme isämme haaveilevan siitä, että auto olisi samassa kunnossa kuin uutena. Se on ollut mukanamme häissä ja lomamatkoilla, se on kuin veli tai sisko. Kaikki tuntevat automme, hän jatkaa.

Kaikki Tedeschin perheen lapset opettelivat ajamaan kyseisellä autolla. Se on ainoa auto, jonka Carlo on eläessään ostanut. 245 000 kilometriä ajettu pikkuauto alkoi kuitenkin näyttämään merkkejä kulumisesta.

Jotta auto voi saada Italiassa museoautostatuksen, saa siinä olla ainoastaan alkuperäisiä osia. Rispaantunut penkinpäällinen oli muodostua kompastuskiveksi, mutta saksalaiset Fiesta-fanit riensivät apuun kuultuaan perheen projektista.

He perustivat Facebook-ryhmän etsiäkseen autoon uudet istuimet ja onnistuivat ne myös löytämään.

– Se on jälleen kaunis auto. Kunpa minutkin voisi entisöidä yhtä helposti, Carlo kertoo.

Kaivatun statuksen autolleen saanut perhe oli hiljattain kunniavieraana uuden Fiestan julkistustilaisuudessa.

Lähde: Ford

***


Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme