Mainos
Mainos

Tieliikenneuudistus: Taksikuskeille turvavyöpakko

Uudesta tieliikennelaista halutaan yksinkertaisempi ja ymmärrettävämpi, kertoo liikenne- ja viestintäministeriö.

Uudistuksessa muun muassa rikesakko muuttuisi liikennevirhemaksuksi. Maksun suuruus olisi teon moitittavuuden mukaan 20–400 euroa.

Kameravalvonnan yhteydessä havaitusta rikkomuksesta voitaisiin määrätä ajoneuvokohtainen liikennevirhemaksu. Siitä vastaisi ajoneuvon rekisteriin merkitty omistaja, haltija, tilapäinen käyttäjä tai käyttövastaava, elleivät he pysty todistamaan, etteivät olleet kuljettajina tekohetkellä.

Ministeriön mukaan automaattisesti voitaisiin valvoa myös esimerkiksi suojatiesäännön noudattamista ja punaisia päin ajamista.

Nyt lausunnoille lähtevä laki muuttaisi myös esimerkiksi keltaisen sulkuviivan valkoiseksi ja poistaisi pakettiauton ja matkailuauton ajoneuvokohtaiset 80–100 km/h:n nopeusrajoitukset.

– Liikenne muuttuu nyt nopeasti. Siksi tieliikenteen sääntely päivitetään ajanmukaiseksi ja samalla varaudutaan automaation aiheuttamaan muutokseen, sanoo liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.) tiedotteessa.

Taksikuskille ja traktorin kuljettajalle turvavyöpakko

Liikenteen automaation edellytyksiä parannettaisiin luonnoksen mukaan muun muassa sillä, että tienkäyttäjänä pidettäisiin jatkossa myös muualta kuin auton sisältä ajoneuvoa ohjaavaa henkilöä. Esimerkiksi auton pysäköinti on jo nyt uusimmissa autoissa mahdollista auton ulkopuolelta käsin.

Lisäksi useita ajoneuvojen käyttöön liittyviä sääntöjä muutetaan. Esimerkiksi pysäköinti kulkusuunnassa myös vasemmalle puolelle tietä sallittaisiin. Taksinkuljettajalle, katsastajalle ja traktorin kuljettajalle on tulossa turvavyöpakko.

Myös polkupyöräilysäännöksiä selkeytettäisiin. Lakiin otetaan esimerkiksi uusi käsite pyöräkatu, jolla autoilijan tulisi antaa esteetön kulku pyörille ja sovittaa nopeutensa pyörien liikenteen mukaiseksi.

Voimassa oleva tieliikennelaki on vuodelta 1981.

***

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme