Mainos
Mainos

Toimi näin, jos haluat kehittyä kuljettajana – "Vain fiksuimmat ovat valmiita myöntämään"

Kysy liikenneturvallisuudesta -sarjassamme lukijoiden kysymyksiin vastaavat liikenneturvallisuuden asiantuntijat joka perjantai. Lähetä kysymyksesi osoitteeseen autot(a)mtv.fi. Vastaajana on tällä viikolla Autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalainen.

Kysymys: Miten tulisin paremmaksi ja itsevarmemmaksi kuljettajaksi?

Vastaus: Monessa perheessä tyypillinen tilanne on, että kuljettajan paikalle istahtaa kerta toisensa jälkeen sama henkilö, vaikka ajokortti löytyisi myös pariskunnan toiselta osapuolelta. Tämä tuttu ja turvallinen toimintatapa on muodostunut osaksi arjen rutiineja. Asialla on kuitenkin kääntöpuolensa. Yhä harvemmin ajava perheenjäsen vieraantuu vähitellen ajamisesta ja kynnys rattiin istahtamiselle kasvaa entisestään. 

Liika itsevarmuus liikenteessä liikuttaessa ei ole koskaan hyvä asia. Kuljettajalla pitää olla tervettä pelkoa ja käsitys omien toimintamahdollisuuksiensa rajallisuudesta. 

Kokemusta saa ajamalla

Hyvä asia ei ole myöskään se, jos pelkoa on liikaa. Tällöin ajaminen jätetään helposti muille ja pelkokerroin hypätä rattiin kasvaa entisestään. Paras tapa voittaa ajamisen pelko ja saada tarvittavaa itsevarmuutta ajamiseen, on ajaa säännöllisesti.

Tärkeää on, ettei omia taitoja yliarvioida. Pitkän tauon jälkeen ajamiseen on totuteltava yksinkertaisessa ja rauhallisessa liikenneympäristössä, josta voi vähitellen siirtyä haastavampaan ja monipuolisempaan ympäristöön, kun taidot ja rohkeus ovat karttuneet. Ensimmäisillä kerroilla voi kyytiin ottaa avuksi rauhallisen, tutun henkilön, jolla on ajokokemusta näissä haasteellisimmissa ympäristöissä enemmän ja jonka kanssa kommunikaatio sujuu ongelmitta (puoliso ei välttämättä aina ole se paras vaihtoehto).

Koulutusta ajamisen haasteisiin

Pitkän tauon jälkeen myös koulutuksesta saattaa olla apua. Jos on ajellut vain kesäisin, ovat Autoliiton talviajokurssit hyvä tapa palautella mieleen liukkaalla ajamisen niksejä. Ne antavat paljon myös kokeneille, vuosikymmeniä ajaneille kuljettajille. Kokemukseen katsomatta on tärkeää kuitenkin pitää mielessä, että hyvä kuljettaja ei liukkaalla joudu sellaisiin tilanteisiin, joista taitava kuljettaja saattaa selviytyä. Tilanteiden ennakointi ja riittävän alhainen ajonopeus parantavat kaikkien selviytymismahdollisuuksia tuntuvasti.

Liikenteessä ajamiseen voi hakea apua autokouluista, jotka mielellään räätälöivät kokemattoman ja aran kuljettajan tarpeisiin soveltuvan koulutuspaketin.

Kokenutkin kuljettaja voi kehittyä

Kaikkien kuljettajien – siis myös kokeneempien – tulisi pitää mielessä, että vaikka olisi jo mielestään hyvä kuljettaja, mikään ei estä olemasta vielä parempi. Ainakin itse opin liikenteessä paljon uutta lähes päivittäin. Omaksumalla tämän ajattelutavan on hyvät lähtökohdat kehittyä oikeasti turvalliseksi kuljettajaksi.

Kun liikenteessä joutuu läheltä piti -tilanteeseen, ei kannata uhrata ajatuksia sille, että kenen vika mahdollinen onnettomuus olisi ollut. Sen sijaan kannattaa miettiä, miten jatkossa voisi välttää vastaavaan tilanteeseen joutumisen. Kuljettajan tulisikin asettaa muiden etu oman etunsa edelle. Tämä edellyttää hyvää pelisilmää, harkintakykyä ja suvaitsevaisuutta.

Jos joku toinen tienkäyttäjä tekee liikenteessä virheen, ei ole tarpeen kouluttaa häntä valoja vilkuttamalla, äänimerkkiä soittamalla tai nyrkkiä puimalla. Oman ylimääräisen energian voi sen sijaan käyttää siihen, että miettii, onko itse joskus syyllistynyt vastaavaan virheeseen. Tulet huomaamaan, että aika usein olet.

Sekä kokematon että kokenut kuljettaja voivat siis kehittyä. Kehittymiselle on vain annettava mahdollisuus hyväksymällä se tosiasia, että kehitettävää on kaikilla. Valitettavasti vain evoluutiomme fiksuimmat edustajat ovat valmiita sen myöntämään.

***

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme