Mainos
Mainos

Uberin robottiauton kuolonkolari tallentui videolle – Poliisi: Nainen ilmestyi tyhjästä, teknologia ei syyllinen

Keski-ikäinen nainen menehtyi jäätyään Uberin robottiauton alle Yhdysvalloissa. Poliisin mukaan autolla ei ollut mitään toivoa pysähtyä ennen törmäystä.

Arizonassa sijaitsevan Tempen kaupungin poliisipäällikkö kertoi San Francisco Chronicle -lehdelle, että sunnuntaisesta kuolonkolarista kuvatulla videolla näkyy, miksi onnettomuus tapahtui. Poliisin mukaan onnettomuudesta ei voi syyttää auton teknologiaa.

49-vuotias nainen jäi myöhään sunnuntai-iltana paikallista aikaa kyytipalvelu Uberin autonomisen Volvo XC90:n alle. Vakavasti loukkaantunut nainen vietiin sairaalaan, jossa tämä kuitenkin menehtyi vammoihinsa.

Nainen ilmestyi tyhjästä

Auto liikkui onnettomuushetkellä autonomisesti, mutta sen ratin takana istui ihminen, jonka tehtävä oli puuttua peliin, mikäli auto ei havaitsisi vaaratilannetta. Sunnuntaisessa onnettomuudessa ei ollut mitään tehtävissä sen enempää teknologialla kuin ihmiselläkään, sillä poliisin mukaan auton kameraan tallentuneelta videolta nähdään, miten polkupyöräänsä taluttanut nainen ilmestyy auton eteen kuin tyhjästä. 

– Kuljettaja havaitsi onnettomuuden vasta, kun hän kuuli rysäyksen, poliisipäällikkö Sylvia Moir kertoo.

– On selvää, että tältä onnettomuudelta olisi ollut vaikea välttyä, koska hän (nainen) tuli varjoista suoraan auton eteen.

Poliisin mukaan autolla oli nopeutta 5 km/h yli sallitun.

***

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme