Mainos
Mainos

Vain harva suomalainen pärjäisi ilman autoa – otetut vakuutukset kertovat kuitenkin ihan muuta

Suomalainen ei helpolla luovu autostaan. Vakuutusyhtiö Ifin kyselytutkimuksen mukaan vain 3 prosenttia auton omistavista uskoisi tulevansa helposti toimeen ilman autoa. Kuitenkin joka viides arvioi, ettei ole vakuuttanut autoaan kattavasti.

Suomalaiset ovat edelleen vahvasti autoilijakansaa: kaikista kotitalouksista kolmella neljästä ja lapsiperheistä lähes yhdeksällä kymmenestä on auto. Auton vakuuttamistapa kulkee käsi kädessä paitsi kuskin, myös auton iän kanssa – parhaiten on vakuutettu uusimmat autot. Jopa puolet vuosimallia 2000 vanhemmalla autolla ajavista ei ole mielestään vakuuttanut autoaan hyvin.

Lähes joka viidennen autolle on Ifin kyselytutkimuksen mukaan sattunut vakuutusyhtiön apua vaativa vahinko viimeisen kolmen vuoden aikana. Useimmiten liikennevahinkoja on sattunut Helsingissä ja Uudellamaalla, vähiten Länsi-Suomessa.

Tärkeimmiksi tekijöiksi auton vakuutuksessa suomalaiset nostavat hyvän korvauspalvelun sekä pidemmällä aikavälillä pysyvän hintatason. Lähes yhtä usea arvostaa vakuutuksen kattavaa sisältöä ja huolellisesta ajotavasta palkitsemista. Korkeat bonukset mainitsi keskeisenä harvempi, vain viidennes.

Moni ottaa riskejä

Ifin tilastojen mukaan moni alivakuuttaa autonsa. Merkittävä osa etenkin vanhemmilla autoilla ajavista haluaa säästää ajamalla ilman kaskovakuutusta.

– Usein mielenkiinto vakuutuksessa kohdistuu hieman monimutkaisenakin koettuun hinnoitteluun. Autoa vakuuttaessa kannattaa muistaa pohtia, millaiset riskit on valmis kantamaan itse. Lakisääteinen liikennevakuutus ei vahingon sattuessa turvaa ollenkaan omaa autoa, joten autolle on aina hyvä ottaa kaskovakuutus. Esimerkiksi yleisen törmäysvahingon keskihinta on Ifin vahinkotilastojen mukaan noin 2 200 euroa, Ifin ajoneuvovakuutuksista vastaava johtaja Mikko Pöyhönen kertoo tiedotteessa.

– Mieti, kuinka kriittinen auton tarpeesi on: Jos tarvitset autoa päivittäin, vakuutukseen on hyvä sisältyä sijaisautopalvelu. Jos auto ei ole ehdoton arjen sujumisen kannalta, järkevä tapa hankkia mielenrauha on ottaa edullinen ja suppeampi, kuitenkin törmäysturvan sisältävä kaskovakuutus, Pöyhönen jatkaa.

Suomalainen ei luovu autostaan

Auto on omistajalleen erittäin tärkeä: vain 3 prosenttia auton omistavista uskoi Ifin kyselytutkimuksessa tulevansa helposti toimeen ilman autoa. Kaksi viidestä kokee, ettei missään nimessä pärjäisi ilman autoa ja yhtä usealle luopuminen tuottaisi suuria hankaluuksia.

Eniten autoa tarvitaan arjen asiointiin, pidemmille reissuille ja työmatkoihin. Auton omistaminen ei kuitenkaan ole vain järkiperusteinen valinta: kolmannes vastaajista mainitsee tärkeäksi syyksi myös vapauden tunteen tai autoilusta nauttimisen.

Eniten autottomia talouksia on pääkaupunkiseudulla. Tavallisimmin autoa ei hankita, koska sillä ei koeta olevan tarvetta tai auton käyttökustannuksia pidetään korkeina. Yksityisautoilun vaikutukset ympäristölle vaikuttavat etenkin naisten päätöksentekoon: autottomista naisista sen nosti keskeiseksi syyksi lähes joka kuudes.

Lähde: If

***

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme