Mainos
Mainos

Varakas nuorimies astui Porsche-liikkeeseen ostohousut jalassa – henkilökunta pilkkasi ja nöyryytti

Tämä on erinomainen oppitunti siitä, miksi ihmisiä ei koskaan kannata tuomita heidän ikänsä, ulkonäkönsä tai muun ulkoisen syyn perusteella.

Kalifornialainen Cody James julkaisi Facebookissa pitkän kirjoituksen kohtaamistaan ennakkoluuloista paikallisessa Porsche-myymälässä. 22-vuotias robotiikkaohjelmoija ja yrittäjä on noteerattu muun muassa talousraamattu Forbesin 30 Under 30 -listauksessa.

Aiemminkin tyyriitä urheiluautoja omistanut 22-vuotias James oli kuullut paljon hyvää Porschen urheiluautoista ystäviltään ja oli vasta vähän aikaa sitten kiinnostunut niistä. 

– Olen säästänyt jo jonkin aikaa ja vaikka tähtäimessäni onkin (Lamborghini) Huracan, halusin nähdä, mitä muuta samassa hintaluokassa olisi tarjolla.

James kertoo astuneensa sisään myymälään, jossa kukaan ei kuitenkaan edes tervehtinyt häntä.

– Kaikki näkemäni myyjät olivat kiireisiä asiakkaidensa kanssa, joten ei siinä mitään. Kävelin muutaman GT3:n luokse ja aloin katselemaan ympärille.

Siinä vaiheessa Jamesin luokse käveli myymälän esimies, joka kysyi, oliko häntä jo palveltu. James vastasi kieltävästi, jolloin esimies kertoi kolmen myyjän olevan vapaana ja valmiina auttamaan.

– Nainen nimeltä Kelly saapui luokseni ja tervehti minua. Kysyin häneltä, mitä eroa oli tavallisessa GT3:lla ja GT3 RS:llä. Sanoin, että olen hetki sitten luopunut (Nissan) GT-R:stäni ja kartoitan vaihtoehtoja seuraavaksi autokseni.

Kellyn vastaus yllätti Jamesin täysin.

– Emme anna kenen tahansa ipanan vain tulla tänne ja lähteä ajelulle. Meillä käy haaveilijoita koko ajan.

James yritti selittää, ettei hänellä ollut tarvetta päästä koeajolle juuri nyt, vaan halusi vain tietää mallien eroista muun muassa jarrujen ja jousituksen osalta.

Kelly kääntyi ympäri ja poistui. Tilanteesta hämillään ollut James jatkoi kuitenkin auton katselemista, kun Jamesin mukaan kohtelias esimies saapui jälleen hänen luokseen ja kysyi, saiko hän tarvitsemaansa apua. Jamesin vastattua kieltävästi, pyysi esimies paikalle toisen myyjän, tällä kertaa miehen nimeltä David.

David tarjosi Jamesille 911 Turbo S:n koeajoa, josta tämä yritti ensin kieltäytyä, koska ei ollut kiinnostunut kyseisestä mallista. David kuitenkin sai ylipuhuttua Jamesin koeajolle.

Koeajon aikana James huomasi, että Davidin puhelimessa oli auki hänen Forbes-profiilinsa. Hän kysyi suoraan, että googlettiko David hänet. David myönsi tehneensä niin ja lähettäneensä linkin eteenpäin esimiehelleen.

– Tuota noin, kuulepas... Työkaverini naureskelivat sinulle, koska ajattelivat, että sieltä saapuu jälleen yksi pirun ipana, joka luulee, että hänellä on varaa Porscheen. Että antakaa hänen ottaa muutama kuva, jotta hän lähtee lätkimään. Halusin todistaa heidän olevan väärässä.

Kaunis ajatus kuitenkin koki välittömästi kolauksen, kun David esitti Jamesille seuraavan kysymyksen.

– Ovatko vanhempasi antaneet sinulle rahaa? Tai siis mitä sinä edes teet työksesi?

James jäi jälleen kerran suu auki ihmettelemään myyjän röyhkeyttä ja sanoi, ettei hän ollut enää lainkaan kiinnostunut.

– Tämä oli karmein kokemus, mitä minulla on koskaan ollut yhdessäkään autoliikkeessä. Jopa pahempi kuin ostaessani GT-R:ää.

– Ensimmäisen maailman ongelmia? Kyllä. Mutta onhan se nyt aika ikävää, kun työskentelet selkä ruvella vuosien ajan säästääksesi rahaa ja sitten sinut nauretaan ulos ulkonäkösi vuoksi.

James on saanut Facebook-julkaisunsa alle runsaasti kannustavia kommentteja. Monet kertovat saaneensa itsekin vähättelevää palvelua ulkonäkönsä tai ikänsä vuoksi myymälästä ja merkistä riippumatta. Osa taas on sanonut menneensä autokaupoille hyvinkin resuisen näköisenä, mutta saanut upeaa palvelua ja poistunut paikalta uudella urheiluautolla.

***

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme