Mainos
Mainos

Volkswagenin tuotantoon pysähdys? Neljännesmiljoona autoa myöhästyy uusien päästösäännösten vuoksi

Volkswagen-konserni kertoo, että jopa 250 000 auton valmistuminen myöhästyy uusien pakollisten testien vuoksi. Näissä laboratoriotesteissä mitataan autojen päästöjä ja polttoaineen kulutuksen tehokkuutta.

Pääkuvan video

Näin polttoainetta testataan laboratoriossa

Uusi maailmanlaajuinen WLTP-testistandardi astuu voimaan uusille autoille syyskuun 1. päivä ja se rajoittaa väliaikaisesti tiettyjen automallien saatavuutta, Volkswagen tiedotti kesäkuun alussa.

Autovalmistaja uskoo, että arviolta 200 000 – 250 000 ajoneuvoa valmistuu suunniteltua myöhemmin uuden WLTP-testauksen käyttöönoton vuoksi. Uuden standardin mukaisten testiasemien rajoitettu määrä muodostaakin autoteollisuudelle pullonkaulan, sillä autoja yritetään saada mittauksista läpi ennen syyskuun alkua.

Volkswagenin toimitusjohtaja Herbert Diess vahvistikin, että elokuussa ja syyskuussa Volkswagenin tuotantoon tulee tiettyinä päivinä pysähdys, sillä tällöin tehdas keskittyy valmistamaan vain uusien päästöstandardien mukaisia malleja.

Volkswagen-konserniin kuuluva Porsche on myös ilmoittanut rajoittavansa tiettyjen malliensa myyntiä väliaikaisesti WLTP:n seurauksena.


Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme