Mainos
Mainos

Yksityisautoilijat valtaavat kadunvarret – lakkoperjantaista vuoden sakkopäivä?

Perjantaina 18.9. suurimpien kaupunkien joukkoliikenne on vaikeuksissa kuljettajalakkojen takia. Helsingin pysäköinninvalvontaa ei kuitenkaan tehosteta erityisesti yksityisautoilun lisääntyessä hetkellisesti.

Lakko vaikeuttaa myös joidenkin pysäköinninvalvojien töihin pääsyä, kertoo Helsingin kaupungin johtava pysäköinnintarkastaja Otto Kuitunen. Täysin valvonnatta pääkaupungin pysäköinti ei kuitenkaan ole.

– Valvontaa siis on, valvontahan pelaa kyllä koko ajan. Ja sen täytyy pelata, se on turvallisuus- ja sujuvuuskysymys. Ne vähän korostuvat siinä kun on paljon yksityisautoilua, Kuitunen sanoo.

– Koetetaan saada niin paljon tietysti väkeä kentälle kuin mahdollista.

Uusia tarkastajiakaan ei voida palkata tilapäisesi yhden päivän ajaksi, sillä pysäköinnintarkastajan työt ovat julkisoikeudellisen yhteisön virkoja.

Valvontaa voidaan tarvittaessa keskittää Kuitusen mukaan Helsingin keskustan alueella tiettyihin paikkoihin.

– Tietysti valvontapyyntöjä tulee sieltä täältä, ja ne koetetaan hoitaa tärkeysjärjestyksessä, että sujuvuus ja ennen kaikkea turvallisuus pysyy mahdollisimman hyvänä.

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme