Mainos
Mainos

Yle: Poliisi kehuu uutta tieliikennelakia – moottoripyöräilijä ei enää pääse kuin koira veräjästä

Lausuntokierroksella oleva tieliikennelain kokonaisuudistus saa kehuja poliisilta. Uuden lain myötä muun muassa ylinopeutta ajavien moottoripyöräilijöiden kiinnijäämisriski kasvaisi.

Ylen haastattelema poliisitarkastaja Heikki Ihalainen pitää ministeriön suunnittelemaa uudistusta hyvänä askeleena oikeaan suuntaan. Ihalaisen mukaan lähes 500-sivuinen lakiehdotus näyttää poliisin silmiin kelvolliselta.

Lakimuutoksen myötä esimerkiksi kaikista alle 30 kilometrin ylinopeuksista maksettaisiin jatkossa hallinnollista virhemaksua rike- tai päiväsakkojen sijaan. Maksun suuruus olisi rikkeen vakavuudesta riippuen 20–400 euroa.

– Esimerkiksi tuo 30 kilometriä olisi meidän mielestä voinut olla 25, mutta ei se meille ole elämän tai kuoleman kysymys, Ihalainen sanoo Ylelle.

Ihalaisen mukaan poliisi voisi tulevaisuudessa keskittyä liikenteessä törkeisiin ylinopeuksiin ja ajotapojen valvontaan. Mikäli poliisin määrärahoja ei supisteta, saataisiin nykyisellä rahalla huomattavasti enemmän tuloja valtiolle.

Automaattivalvonnasta vastaava Ihalainen on tyytyväinen myös siihen, että vastaisuudessa pelkkä rekisterikilven luku riittäisi moottoripyörien saamiseksi automaattivalvonnan piiriin.

Tällä hetkellä kaksipyöräisen kuljettaja on päässyt Ihalaisen mukaan kuin koira veräjästä, sillä automaattikamerat eivät pysty ottamaan kuvaa sekä kuskin kasvoista että pyörän kilvestä.

***

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme