Mainos
Mainos

Yllättikö sähköauton tehokkuus? Tesla törmäsi seinään – omistaja syyttää valmistajaa

Yhdysvalloissa on jälleen sattunut erikoinen onnettomuus, jossa osallisena on sähköauto Tesla. 

Kukaan ei loukkaantunut Kalifornian Irvinessa sattuneessa onnettomuudessa. Viisi päivää vanhaa Teslan Model X -katumaasturia kuljettanut nainen törmäsi autollaan ostoskeskuksen seinään oltuaan pysäköimässä.

Kuljettajan aviomies on kirjoittanut aiheesta Teslan foorumille ja ollut yhteydessä myös itse valmistajaan. Kuljettajan ja hänen miehensä mukaan auto ajoi itsestään seinään, eikä naisella ollut mitään mahdollisuutta ehtiä jarruttamaan.

– Vaimoni on 45-vuotias nainen, jolla on moitteeton autoiluhistoria. Hän on kulkenut kyseiseen ostoskeskukseen yli 20 vuoden ajan ja pysäköinyt samaan paikkaan satoja kertoja. Hän tietää kaasu- ja jarrupolkimen eron, mies kertoo aiheesta uutisoineelle Electrek-julkaisulle.

Omistaja on myös vaatinut, että Tesla keskeyttäisi Model X:n toimitukset asiakkaille.

Vika autossa vai penkin ja ratin välissä?

Tesla on tunnettu autonomisista ominaisuuksistaan, joiden osallisuutta onnettomuuksiin on epäilty useasti aiemminkin. Toistaiseksi Tesla on onnistunut autojen dataa tutkimalla selvittämään, että kyseessä on ollut kuljettajan virhe.

Niin myös ilmeisesti tällä kertaa. Teslan mukaan auto oli liikkunut alle 10 kilometrin tuntinopeudella pysäköintialueella, kun sen fyysinen kaasupoljin oli painettu pohjaan ja auto oli ajautunut hallitsemattomasti päin seinää.

Teslan mukaan auto on ainoastaan noudattanut kuljettajan antamia käskyjä ja syöksynyt eteenpäin, kun kaasupoljinta painettiin.

Tesla Model X kiihtyy nollasta sataan 3,2 sekunnissa.

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme