Mainos
Mainos

1980-luvun järkyttävä aprillipila muuttui joka kodin todellisuudeksi

Kuulin joskus 1980-luvulla aprillipilan, jossa tutkijoiden väitettiin kehittäneen tekniikan, jonka avulla radioita pystyi käyttämään kotien salakuunteluun.

Kyseisessä pilassa tavallinen olohuoneen radio olisi siis muka toiminut myös eräänlaisena lähettimenä kodista ulospäin.

Tämä pila jäi mieleen, koska se kuulosti tuolloin ajatuksena niin järkyttävältä: Ajatella, jos tämä olisi totta. Sehän tarkoittaisi käytännössä sitä, että kaikkia ihmisiä voisi vakoilla suoraan heidän omissa kodeissaan.

Nyt reippaat pari vuosikymmentä myöhemmin elämme todellisuudessa, jossa tavallisten kaduntallaajien vakoilu kodin eri tekniikkavempaimien kautta on muuttunut täysin arkipäiväiseksi asiaksi.

Tietokoneen ja kännykän kautta tapahtuvan urkinnan ja vakoilun mahdollisuus on varmasti kaikkien tiedossa. Mutta näiden laitteiden lisäksi myös vaikkapa uusi televisiosi saattaa herkeämättä seurata puuhasteluasi. Itse asiassa televisiosi saattaa kytätä toimiasi tarkemmin kuin sinä televisiota.

Monet älytelevisiot sisältävät esimerkiksi kameran ja mikrofonin videopuheluita ja puhe/eleohjausta varten. Krakkerin murtautuessa television järjestelmiin kamera toimiikin suoraan olohuoneeseen tuijottavana tirkistelylaitteena.

Mutta krakkerien lisäksi myös itse televisiovalmistajat voivat kytätä käyttäjiensä toimia.

Brittiläisen DoctorBeet-blogin kirjoittaja kertoo kiinnittäneensä huomiota siihen kuinka hänen uusi LG:n Smart TV näytti mainoksia television valikossa.  Blogin kirjoittaja alkoi tutkia asiaa ja hänelle selvisi, että LG pystyy haalimaan verkkoyhteyden kautta moninaista tietoa television käyttäjien toiminnasta.

LG Smart Ad -järjestelmä kerää tietoa mm. käyttäjän lempiohjelmista, online-toiminnasta ja hakusanoista suunnatakseen käyttäjälle kohdennettua mainontaa. Järjestelmän avulla miehille voidaan esittää vaikkapa pukumainoksia ja naisille kosmetiikkamainoksia.

Bloggaaja kertoi kytkeneensä pois päältä television asetuksissa olleen "katseluinformaation keräämisen" mahdollistavan ominaisuuden. Tästä huolimatta televisio lähetti eteenpäin käyttäjän katselutietoja. Hän kertoi huomanneensa myös, että televisio lähetti  informaatiota televisioon kytketyn USB-kiintolevyn tiedostoista.

Bloggaaja kertoo ottaneensa asiasta yhteyttä LG:n asiakaspalveluun. Häntä oli vain ohjeistettu ottamaan yhteyttä television myyjään, jonka olisi pitänyt kertoa asiakkaalle käyttöehdoissa mainitusta ominaisuudesta.

Bloggaaja toteaa nyt säätäneensä reitittimeensä sellaiset asetukset, että televisio ei pysty lähettämään häneltä urkittuja käyttötietoja eteenpäin.

Tämä uutinen ei ole valitettavasti enää aprillia.

Miten itse suhtaudut arkisten tekniikkalaitteiden kautta suoritettuun tietojenkeruuseen? Voit kommentoida asiaa oheisessa kommenttiosiossa.

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme