Mainos
Mainos

5 hyvää syytä: Valitse tämä kuvamuoto raakakuvien sijaan

Vaikka me normaalisti suosittelemme ottamaan valokuvat raakatiedostoina, on kuitenkin tilanteita, joissa jpeg puolustaa paikkaansa. Jpeg-tiedostot voidaan esimerkiksi laittaa jakoon heti kuvaamisen jälkeen, kertoo Digikuva-lehti.

Jpeg-kuvia otettaessa muuntaa kamera raa'an kuvadatan valmiiksi kuvaksi. Tuloksena on pakattu, raakakuvaa huomattavasti pienempi kuvatiedosto.

Jokainen kamera muuntaa raakadatan kuvaksi hieman omalla tavallaan, mikä näkyy esimerkiksi värien ja kuvakohinan toistossa. 

Eri kameroiden tuottamia jpeg-kuvia voidaankin vertailla keskenään vähän samalla ajatuksella kuin entisaikaan vertailtiin vaikkapa Kodakin ja Fujifilmin välisiä sävyeroja.

Jpg on johtava tiedostomuoto

Vaikka jpeg-standardi on jo vanha – se patentoitiin vuonna 1992 – se on pakatuista kuvatiedostomuodoista yhä yleisin. 

Jpeg-kuvat ovat suhteellisen varovasti pakattuja, ja kaikki ohjelmat ja selaimet osaavat lukea niitä.

Se, kuinka paljon jpeg-kuvaa halutaan pakata ja kuinka suuresta osasta kuvainformaatiota ollaan valmiita luopumaan, voidaan helposti määrittää useimpien kameroiden valikosta. Samalla voidaan määrittää tallennettavien jpeg-kuvien koko. Näiden seikkojen merkitys liittyy kuvien käyttötarkoitukseen.

Tässä syitä, jotka puoltavat jpeg-formaattia: 

1. Puskuri ei täyty

Pitkiä kuvasarjoja otettaessa suuret raakatiedostot täyttävät kameran puskurin. Mitä nopeampi kameran sarjakuvaustoiminto on, sitä nopeammin puskuri täyttyy. Tässä on tosin suuri merkitys myös muistikortin nopeudella.

Jpeg-kuvia otettaessa voi kuvaaja miltei pitää laukaisinta pohjassa koko ajan ilman pelkoa sarjakuvauksen hidastumisesta tai lopahtamisesta kesken kiihkeän tilanteen.

2. Vievät vähän tilaa kortilta

Koska jpeg-tiedostot ovat pienempiä kuin raakatiedostot, mahtuu niitä myös muistikortille huomattavasti enemmän. Sama koskee tietenkin tietokoneen kiintolevyä ja pilvipalveluja.

3. Voit käyttää kameran kuvatyylejä

Kun kuvaat jpeg-muodossa, voit jo kamera-asetuksella määrittää kuvan sävymaailman. Kuvatyylit Canonissa nimellä Picture Style ja Nikonissa Picture Control) muokkaavat esim. värejä ja kontrastia kukin omalla tavallaan.

Joissain kameroissa on myös mahdollisuus soveltaa jpeg-kuviin erilaisia tehostesuotimia tai kuvata esimerkiksi mustavalkokuvia.

4. Helpottavat kuvankäsittelyä

Jos kuvankäsittely raakakuvamuunnoksineen ei ole sinun juttusi, voit muokata jpeg-kuvia kamerassa, sillä varsinkin uudemmissa malleissa on tähän monia mahdollisuuksia.

5. Voit jakaa nopeasti

Jpeg-kuvat ovat heti valmiita siirrettäviksi älypuhelimelle tai tabletille, joista ne voidaan jakaa suoraan vaikkapa Facebookiin tai Instagramiin.

MTV julkaisee artikkelin yhteistyössä Digikuva-lehden kanssa.

Muita Digikuva-lehden artikkeleita:

***


Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme