Mainos
Mainos

51 uutta lisäemojia luvassa seuraavassa standardissa – mukana kaksi suomalaisehdotusta

Unicode-standardia ohjaava konsortio on tehnyt ehdotuksen 51 uudesta emojista, jotka lisättäisiin osaksi seuraavaa Unicode 10 -merkistöä.

Unicodea seuraavat käytännössä kaikki merkittävät laitevalmistajat. Emojien tulo osaksi Unicodea merkitsee siis käytännössä niiden tuloa Androidiin, Applen laitteisiin ja Microsoftin Windowsiin.

Viimeisimmissä emoji-päivityksissään Android 7.0 Nougatissa, beetana julkaistussa iOS 10.2:ssa sekä Windows 10:n vuosipäivityksessä on otettu käyttöön Unicode 9:n emoji-lisäyksiä.

Tällä kertaa tulevat 51 emoji-lisäystä ovat suomalaisittain poikkeuksellisen mielenkiintoisia, sillä mukaan on pääsemässä kaksi Suomen ulkoministeriön ehdottamaa emojia: saunassa istuva henkilö sekä villasukat. Suomi, joka on luonut oman sarjan emojeja, ehdotti mukaan myös useita muita emojeja, jotka eivät kuitenkaan tulleet valituiksi. Lisäksi myös suomalaisten ehdottama sauna-emoji hyväksyttiin alla näkyvästä muokattuna versiona, jossa on mukana peittävä pyyhe.

Suomi on ensimmäinen maa, joka on ehdottanut emoji-lisäyksiä mukaan Unicodeen.

Unicode 10:n määritykset viimeistään kesällä 2017. Emojipedia on listannut kaikki tällä hetkellä mukaan odotettavat emojit. Unicode 10:n julkaisun jälkeen kestää vielä usein vähintään kuukausia ennen kuin emojit ilmestyvät osaksi laajasti käytettyjä ohjelmistoja valmistajien päivityksinä.

Lisäksi mukaan on tulossa muun muassa alla näkyvät emojit. Mukana on niin kirahvia, rinkeliä, seepraa, tähtisilmää, ufoa kuin vampyyriakin.

Myös ruokaemojit ovat saamassa jälleen lisäystä. Mukaan ovat tulossa parsakaali, kookospähkinä ja voileipä.

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme