Mainos
Mainos

Aamulehti: Analogisen verkon lopettaminen siirtynee

Perusteltuna takarajana lähetysten lopettamiselle pidetään vuotta 2008, sillä viimeistään silloin analogiseen verkkoon pitäisi sijoittaa tuntuvasti rahaa.

Analogisten televisiolähetysten lopettaminen lykkääntyy ehkä kahdella vuodella, kertoo Aamulehti saamiinsa ennakkotietoihin viitaten.

Televisiotoiminnan tulevaisuutta pohtiva työryhmä esittää tarkkaa lopettamispäivämäärää raportissa, jonka se jättää liikenne- ja viestintäministerille ensi maanantaina.

Valtioneuvosto on aiemmin päättänyt, että analogiset lähetykset lopetetaan vuonna 2006. Perusteltuna takarajana lähetysten lopettamiselle pidetään vuotta 2008, sillä viimeistään silloin analogiseen verkkoon pitäisi sijoittaa tuntuvasti rahaa.

Tällä hetkellä digitaalinen verkon alueella asuu 72 prosenttia Suomen väestöstä. Silti alle kuudella prosentilla on digilähetysten katsomiseen vaadittava digisovitin.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme