Mainos
Mainos

Aikakauslehtien irtonumerokauppa vilkastuu kesällä

Irtonumeroiden ostajia kiinnostavat etenkin asumiseen ja sisustamiseen liittyvät asiat. Uusista aikakauslehdistä suurin osa on harrastelehtiä.

Lämpötilojen ohella kesällä nousee myös aikakauslehtien irtonumeromyynti. Aikakauslehtien Liiton mukaan valtaosa lehdistä tilataan kotiin, mutta kesällä irtonumeroiden kauppa on vilkkaampaa.

Lehtipisteen edustajan mukaan viime kesän irtonumeromyynti oli poikkeuksellisen hyvä. Kesäkuu oli koko vuoden paras kuukausi. Kuluvan kesän lukuja on vielä vaikea ennakoida - ostointoon vaikuttavat monet seikat, joista sää ei ole vähäisin.

Irtonumeroiden ostajien arvioidaan olevan keskimääräistä nuorempia, ja heitä kiinnostavat erityisesti asumiseen ja sisustamiseen liittyvät lehdet. Ostamiseen innostavatkin Aikakauslehtien Liiton markkinointi- ja tutkimusjohtajan Saara Itävuon mukaan esimerkiksi asumiseen liittyvät kesämessut. Kesällä on enemmän aikaa mennä, lukea ja haaveilla.

- Lehtiä ostetaan ideoiden ja unelmien tarpeisiin, Itävuo kiteyttää.

Kun lehden makuun on päästy, lehti tilataan kuitenkin useimmiten kotiin, mikä useimmiten tulee edullisemmaksikin.

Valtaosa uusista lehdistä harrastelehtiä

Parin viime vuoden aikana syntyneistä uusista aikakauslehdistä valtaosa on harrastelehtiä. Harrastusyhteisöt kokevat Itävuon mukaan oman lehden tärkeäksi, vaikka useimmilla on myös omat nettisivut keskustelupalstoineen.

Harrastelehtien valikoima on Suomen markkinoilla monipuolinen. Useimmat lehdet käsittelevät liikuntaa tai erilaisia pelejä. Tänä vuonna markkinoille on tulossa muun muassa oma lehtensä traktoreista.

Painosmäärät harrastelehdillä ovat niiden aloittaessa yleensä alle 30000:n tasolla eli kyse on pienelle kohderyhmälle suunnatuista lehdistä. Lukijakuntaa tuntuu kuitenkin piisaavan, sillä vain pieni osa viime vuosina syntyneistä lehdistä on Itävuon mukaan lopettanut toimintansa.

Poikia herätellään lukemaan

Viime vuosina uusilla lehdillä on pyritty herättelemään myös poikien lukuintoa, koska suurin osa lehtiä lukevasta nuorisosta on tyttöjä. Pojille suunnatuista lehdistä monet käsittelevät pelejä ja mielikuvitusmaailmaan liittyviä aiheita.

- Harry Potter on murtanut lukemisen raja-aitoja, Itävuo sanoo.

Fantasialehdet kelpaavat Itävuon mukaan tosin myös tytöille.

Suomalaiset ovat kaikin puolin innokkaita lehtien lukijoita. Tänä vuonna syntyy tai on syntymässä 14 uutta aikakauslehtinimikettä. Parin viime vuoden aikana syntyneiden ja yhä markkinoilla olevien uusien lehtien kokonaismäärä on liki seitsemänkymmentä.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme