Mainos
Mainos

Älypuhelin vaatii älyä myös käyttäjältä

Älypuhelimet ovat yleistyneet räjähdysmäisesti. Jo vuosia uskomattomilla ominaisuuksilla varustetut puhelimet ovat olleet myös lasten ja muiden tietoturvataidoiltaan taitamattomien ihmisten käytössä. Älypuhelin on kuitenkin laite, jonka käyttäjällä on hyvä olla harkintaa ja valveutuneisuutta – sekä ehkä myös teknistä näppäryyttä.

Älypuhelimen asetukset on hyvä muistaa asettaa oikein. Oikean ajan määrittäjäksi ei välttämättä riitä pelkkä aikavyöhyke, vaan myös maan pitää olla oikein.

Moni Lumia-käyttäjä koki perjantaiaamuna ikävän yllätyksen, kun puhelin oli omia aikojaan siirtänyt kelloa tunnin taaksepäin. Syynä oli ilmeisesti se, että käyttäjien sijainti oli asetuksissa merkitty Lähi-itään ja kello siirtyi sen myötä Lähi-idän talviaikaan.

Tuhoa lottovoittoviestit

Sähköposteista ennestään tutut huijausviestit ja muu roskaposti ovat levinneet myös tekstiviesteihin. Vaikka tekstiviesti maksaa lähettäjälle, huijausviestiä on helpompi uskoa, kun se tulee ikiomaan puhelimeen, selittää Viestintäviraston tietoturva-asiantuntija Ari-Matti Husa tekstiviestin suosiota huijareiden silmissä.

– Todennäköisesti se on riittävän tuottoisaa, koska sitä tehdään. Aina sieltä joku haksahtaa ja ottaa yhteyttä arpajaisvoiton lunastaakseen, Husa arvioi MTV3 Uutisille.

Yleisimpiä huijausviestejä ovat arpajaisvoittoilmoitukset, joissa luvataan voitto, mutta pitää maksaa jotain kuluja että voitto saadaan ulkomailta itselle. Viestintävirasto varoittaa kirjoittamasta sähköpostia annettuun osoitteeseen tai lähettämästä tekstiviestiä lähettäjän numeroon. Viraston mukaan viesti olisi hyvä poistaa omasta matkapuhelimesta.

Katso, mitä lataat ja mistä

Sovellusten lataamisessa älypuhelimeen kannattaa käyttää harkintaa. Perinteisesti virukset on liitetty tietokoneisiin, mutta riesa on leviämässä hyvää vauhtia myös mobiilimaailmaan.

Esimerkiksi jostain sovelluskaupasta, joka ei ole puhelimessa käytetyn alustan virallinen sovelluskauppa, saattaa saada kaupan päälle haittaohjelman.

Haittaohjelma saattaa esimerkiksi lähetellä uhrin puhelimesta tekstiviestejä tämän laskuun. Uhri ei välttämättä huomaa mitään ennen kuin operaattori sulkee liittymänvaltavan puhelinlaskun vuoksi.

Tietoturvayhtiö F-Secure varoitti syyskuussa mobiiliuhkien leviämisestä sovelluskaupoista mainoksiin ja hakkeroiduille verkkosivuille. Hakkeroiduilla sivuilla mobiililaitteen käyttäjälle näytetään ilmoitus, jossa kysytään, haluaako hän asentaa sovelluksen. Käyttäjän kannattaa luonnollisesti kieltää asennus.

F-Securen mukaan kyseessä on lähinnä Android-alustan ongelma. F-Secure havaitsi vuoden 2013 alkupuoliskolla kaikkiaan 358 uutta Android-haittaohjelmien ryhmää tai varianttia. Kaiken kaikkiaan niitä on 793. Toiseksi yleisin kohdealusta oli Symbian, jolle vastaavien havaintojen määräksi kertyi 16. Muille alustoille ei ilmaantunut uusia haittaohjelmia tai variantteja.

Ulkomaanmatka voi tulla odotettua kalliimmaksi

Perheen ulkomaanmatka voi aiheuttaa yllättäviä menoeriä, jos lasten puhelinten dataverkkovierailuasetukset eivät ole kunnossa. Vaikka datan siirtäminen ulkomailla onkin halventunut huomattavasti, saa siihen silti kulumaan paljon rahaa.

On myös hyvä huomioida, että joillain vanhemmilla älypuhelimilla asetuksista tehty data roaming -esto ei riitä. Puhelin saattaa siirtää dataa käyttäjän tietämättä esimerkiksi paikkatietoja päivittäessä. Näissä tapauksissa varmin keino välttyä yllätyslaskulta on estää verkkovierailu operaattorin kautta.

Sosiaalinen mediakin järjestää yllätyksiä

Myös älypuhelimen omat sosiaalisen median sovellukset saattavat järjestää käyttäjälleen yllätyksiä. The Verge-verkkolehti kertoi torstaina ongelmasta Windows Phonen Twitter-sovelluksessa. Puhelin latasi käyttäjän valokuvia yhä uudestaan ja uudestaan. Vergen testaama puhelin oli kuluttanut yli 300 MB mobiilidataa muutamassa päivässä.

Oma ongelmansa syntyy siitä, kun älypuhelin päivitetään uuteen. Perinteisten puhelintoimintojen lisäksi älypuhelimissa on muun muassa sähköposti ja verkkoselain sekä videon, kuvan ja äänen tallentamismahdollisuus. Näin ollen puhelimesta löytyy runsaasti arkaluonteista tietoa, mikä kannattaa muistaa myös, kun laite poistetaan käytöstä.

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme