Mainos
Mainos

Älyrannekkeet ja urheiluteknologia porskuttavat Suomessa – tulevaisuus älyvaatteissa

Aktiivisuusrannekkeet ja muu urheiluteknologia myy hyvin Suomessa. Kasvava urheilun välineistyminen luonnollisesti lisää tuotekehitystä. Lähitulevaisuudessa liikeratojen sulavuutta ja rasituksen kohdistumista eri lihaksiin voi tarkkailla tietokoneelta.

Aktiivisuusrannekkeet, sykemittarit- ja vyöt, kehonkoostumusmittarit. Kaikki nämä ovat kuntourheilussa jo arkipäivää. Terveys ja hyvinvointi on trendi, joka näkyy jo jälleenmyyjienkin kassavirroissa.

– Terveyteen liittyvä tietoisuus on lisännyt kyllä selvästi kaupankäyntiä, että ihmiset panostavat näihin mittavälineisiin ja lisäravinteisiin, että kyllä kaikkeen liikunnasta palautumiseenkin panostetaan. Kyllä rahaa käytetään näihin selvästi enemmän kuin viisi vuotta sitten, Web-myynti- ja markkinointipäällikkö Esa Hjerppe Verkkokauppa.comista kertoo. 

Elektroniikan tukkukauppiaiden mukaan älyrannekkeiden kaupan arvo kasvoi neljänneksen viime vuoden mittausjaksoon verrattuna.

Todellisen buumin uskotaan vielä olevan edessä, kun kaikki suuret laitevalmistajat saavat jalkaansa markkinoiden oven väliin.

Suunnattu tasapuolisesti kaikille

Juoksublogisti Noora Iloranta pitää urheiluteknologian nykytuotteita sellaisina, että niitä voi käyttää jokainen. Syynä tähän ovat laitteiden monipuoliset ominaisuudet. 

Ilomäki itse omistaa rannetietokoneen, joka ajaa samaan aikaan aktiivisuusrannekkeen, sykemittarin ja kellon virkaa.

– Mun mielestä se on sellainen, joka ajaa liikkeeseen. Se muistuttaa siitä, että jos on pitkiä toimistopäiviä, että nyt on istuttu koko päivä, ehkä olis hyvä pistää nenä ulos, Iloranta sanoo.

Urheillessa puolestaan on helppo liittää rannetietokone sykevyöhön ja lähteä lenkkipolulle.

– Tottakai, kun tavoitteellisesti harjoittelee, niin se suorituksen mittaaminen tulee aiheelliseksi, Iloranta toteaa.

Tulevaisuus puettavassa teknologiassa

Teknologian tutkimuskeskus VVT:n liiketoiminnan kehittämispäällikkö Petteri Alahuhta mukaan sykemittarit ovat tätä päivää, puettava teknologia taas tulevaisuutta.

– Se mihin ollaan tulossa, on se että liikettä pystytään mittaamaan paremmin. Sitten kenties jos huomataan että jokin lihas aktivoituu väärällä tavalla, niin se voi selittää joitakin suorituksen ongelmia tai loukkaantumisia esimerkiksi. 

Tätä teknologiaa voidaan hyödyntää joustavien virtapiirien avulla. Niitä puolestaan voidaan upottaa vaatteisiin ja jalkineisiin.

Juoksuaktiivi Noora Iloranta odottaa näiden saapumista markkinoille.

– Nyt on tulossa näitä sykettä mittaavia älyvaatteita, jotka voivat korvata sykevyön, joka painaa, puristaa ja tippuu. Niitä mä odotan, että sykettä mittaavat laitteet voidaan integroida urheilutekstiileihin.

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme