Mainos
Mainos

Apple avaa musiikkipalvelun – kuolinisku Spotifylle?

Tietotekniikkajätti Apple avaa kesäkuun lopulla musiikin suoratoistopalvelun, josta saattaa tulla kuolinisku ruotsalaiselle Spotifylle.  

Applen palvelu on hinnaltaan sama kuin Spotifyn premium-palvelun kuukausimaksu ja se avataan sadassa maassa heti aloituspäivänä.  

Spotify on kerännyt 60 miljoonaa käyttäjää, joista 15 miljoonaa käyttää maksullista palvelua. Spotify on äskettäin julkistanut suunnitelman laajentaa tarjontaansa videoihin.   

Palvelu on kasvanut voimakkaasti, mutta pysynyt suurten investointiensa takia rankasti tappiolla. Viime vuoden miinus oli 165 miljoonaa euroa, samalla kun liikevaihto kasvoi 45 prosenttia.  
Spotifyn toimitusjohtaja Daniel Ek oli silti luottavainen, että markkinoilta löytyy tilaa.  

– Apple varmasti menestyy, mutta sen ei tarvitse tapahtua Spotifyn kustannuksella. Kun Apple alkaa tarjota suoratoistoa, alkaa suoratoisto kasvaa entistä nopeammin, Ek sanoi Billboard-lehden haastattelussa.   

Applen palvelu tulee aluksi käyttöjärjestelmäpäivityksen myötä automaattisesti Applen laitteille, mutta laajenee myöhemmin tänä vuonna Androidille.   

Apple ei ole aiemmin lähtenyt suoratoistopalveluihin, mutta on myynyt musiikkia iTunesin kautta jo vuodesta 2003.  

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme