Mainos
Mainos

Apple esitteli iPad minin ja neljännen sukupolven iPadin

Teknologiayhtiö Apple on pitänyt tiedotustilaisuutensa San Josessa Kaliforniassa.

Yhtiö julkisti tilaisuudessa paljon ennakkoon huhutun miniversion suositusta iPad-tabletkoneestaan. Samalla yhtiö esitteli myös neljännen sukupolven iPadin. Kumpikin laite käyttää iOS 6 -käyttöjärjestelmää.

Uuden iPad minin uskotaan olevan Applen isku markkinoilla liikkuvia edullisia Android-tabletteja vastaan.

The Verge -sivusto kertoo liveblogissaan, että jo tuntia ennen tiedotustilaisuuden alkua paikalle oli kerääntynyt suuri joukko median edustajia. Väkeä ei kuitenkaan Vergen mukaan ollut niin paljon kuin taannoin iPhone 5:n julkistuksen edellä.

Applen toimitusjohtaja Tim Cook saapui tilaisuudessa lavalle ja kertoi alkuun tyypilliseen tapaan yhtiön laitteiden myyntiluvuista sekä sovellustarjonnasta. Engadget-sivusto kertoo liveblogissaan, että uusi iOS 6 -mobiilikäyttöjärjestelmä on asennettu jo 200 miljoonaan laitteeseen.

Ennen tablettien julkistusta Applen markkinointijohtaja Philip Schiller saapui lavalle ja esitteli uuden 13-tuumaisen MacBook Pro -kannettavan. Laitteen Retina-näytön resoluutio on 2560 x 1600 pikseliä. Laite on myös 20 prosenttia aiempaa ohuempi. Laitteen akun kesto on noin seitsemän tuntia.

Lisäksi tilaisuudessa esiteltiin pientä Mac mini -tietokonetta sekä uutta iMacia.

Kaksi tablet-uutuutta

Seuraavaksi Schiller esitteli aiempaa nopeammalla A6X-prosessorilla varustetun "neljännen sukupolven" iPadin.

Neljännen sukupolven iPadissa on mm. 9.7-tuumainen Retina-näyttö ja aiempaa kattavampi tuki LTE-yhteyksille eri puolilla maailmaa.

Lopulta päästiin illan ennakkoon odotetuimpaan osioon, kun Schiller siirtyi puhumaan uudesta iPad ministä. Schiller näytti, että laitetta voi pitää mukavasti yhdellä kädellä - toisin kuin isompia tablettiversioita.

Schiller hehkutti, että iPad mini on kaunis joka kulmasta katsottuna.

iPad mini on 7,2 millimetriä paksu. Näytön koko on 7,9 tuumaa, ja sen resoluutio on 1024 x 768 pikseliä.

Laitteessa hyrrää A5-kaksiydinprosessori. Etupuolella on FaceTime HD-kamera ja takana viiden megapikselin kamera 1080p -teräväpiirtotallennuksella.

Lisäksi iPad minissä on samanlainen pienempi Lightning-liitäntä kuin uudessa iPhone 5 -älypuhelimessakin. Myös neljännen sukupolven iPad käyttää Lightning-liitäntää.

Neljännen sukupolven iPad ja iPad mini ovat ennakkotilattavissa perjantaista lähtien, ja myyntiin laitteet tulevat ensi kuun alussa.

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme