Mainos
Mainos

Apple julkistaa pian uutuuksia - tässä viimeisimmät huhut

It-jätti Apple järjestää kello 20 Suomen aikaa lehdistötilaisuuden, jossa yhtiön odotetaan kertovan mobiililaitteidensa käyttöjärjestelmän tulevaisuudesta sekä mahdollisesti Applen omasta HDTV:stä.

Applen oman WWDC-kehittäjäkonferenssin avaavan lehdistötilaisuuden ympärillä on pyörinyt iso huhumylly jo parin viikon ajan.

Applen puhelimien ja tablettien käyttöjärjestelmä iOS on todennäköisesti lehdistötilaisuuden kulmakivi. Huhujen mukaan yhtiö esittelee oman kartta- ja navigointisovelluksensa, joka korvaa yhtiön vuosia iPhonessa käyttämän Google Mapsin.

Lisäksi Applen odotetaan integroivan Facebookin suoraan mobiilikäyttöjärjestelmäänsä. Tähän mennessä käyttöjärjestelmätason integraatio on ollut vain Twitterillä.

Siri-puheentunnistuksen ja henkilökohtaisen assistentin uskotaan tulevan vihdoin iPadille.

Huhuissa on pyörinyt myös uusi sovellus nimeltään Organize, joka toimisi käyttäjän virtuaalisena taskuna. Siihen voisi lisätä kauppakuitteja, lentolippuja ynnä muuta. Applen tiedetään kehitelleen skanneriominaisuuksia iPhonen kameraan.

OSX Mountain Lion ja uudet Macit

Apple esitellee iOS:n lisäksi Mac-tietokoneidensa OSX-käyttöjärjestelmän uutta versiota nimeltään Mountain Lion, joka on tarkoitus julkaista myöhemmin kesällä. Sen suurimmat uudistukset Apple paljasti jo helmikuussa.

Huhumylly pyörii vinhasti myös Applen Mac-linjaston ympärillä. Lähes kaikkiin Mac-malleihin odotetaan päivityksiä. Suurimpana uudistuksena on ennakkoon pidetty huipputarkkoja näyttöjä, jotka ovat tulossa ainakin osaan Mac-malleista.

Apple TV?

Applella on jo tuote nimeltään Apple TV. Se on pieni HDTV:hen liitettävä boksi, jonka kautta voi esimerkiksi vuokrata elokuvia, toistaa musiikkia ja katsoa puhelimella tai tietokoneella olevia valokuvia. Tähän mennessä kolmannen osapuolen sovelluksia ei ole Apple TV:ssä sallittu, mutta tilanne saattaa muuttua tänään.

Vaihtoehtoisesti Apple saattaa myös esitellä kokonaan oman televisionsa. Voi myös olla, että mistään televisioon liittyvästä ei puhuta. Applen kiinnostus omaa TV:tä kohtaan on kuitenkin varmistettu muun muassa entisen toimitusjohtajan Steve Jobsin elämäkerrassa.

(MTV3)

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme