Mainos
Mainos

Apple Watch -toimitukset romahtivat yli 70 prosenttia – silti suosituin älykello

Älykellot eivät ole saaneet suurta yleisöä kiinnostumaan, mikä näkyy myös tutkimusyhtiö IDC:n tilastoissa älykellotoimituksista heinä-syyskuussa.

Yhteensä älykellojen toimitukset laskivat vuotta aiemmasta 5,6 miljoonasta vain 2,7 miljoonaan, joka on surkean pieni luku. Vertailun vuoksi esimerkiksi älypuhelimia toimitetaan vuosineljänneksittäin yli satakertaisesti.

Apple Watch piti paikkansa kärjessä, vaikka sen toimitukset romahtivat 71,6 prosenttia IDC:n mukaan 3,9 miljoonasta vain 1,1 miljoonaan. Apple itse ei ole ikinä julkaissut tarkkoja tietoja Watch-kellonsa toimituksista.

Apple Watchin toimituksiin vaikutti luonnollisesti kuitenkin uusien Apple Watch Series 2 -kellojen odotus. Niiden myynti alkoi 16. syyskuuta ja Watch Nike+:n osalta vasta nyt perjantaina 28. lokakuuta.

Uudet versiot tulevat varmasti kiihdyttämään Watch-myyntiä, mutta silti tilanne ei ole kovin valoisa. Älykellot eivät kiinnosta suurta yleisöä.

Muista kuin Applesta IDC:n tilastoissa kakkoseksi nousi nyt Garmin 0,6 miljoonalla älykellolla. Älykelloihin innokkaammin panostavista teknologiajäteistä panostaa Applen ohella vain Samsung, joka oli markkinakolmonnen, mutta vain jo varsin mitättömillä 0,4 miljoonan kellon toimituksilla. Myös Samsungilta ovat juuri tulossa myyntiin uudet Gear S3 -kellot.

Älykellomyynnissä ostolla lahjaksi on esimerkiksi älypuhelimia suurempi osuus, joten kuluvan neljännen neljänneksen merkitys joulumyynnin vetämänä on merkittävä koko vuoden myyntilukujen kannalta.

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme