Mainos
Mainos

Arktinen neuvosto Internetissä

Suomen ulkoministeriö on avannut Arktisen neuvoston asioille omat Internet-sivut. Arktisen neuvoston puheenjohtajuus siirtyi USA:lta Suomelle Alaskan Barrow'ssa pidetyssä ministerikokouksessa viime lokakuussa.

Arktinen neuvosto löytyy nyt myös Internetistä


Vuonna 1996 perustettu Arktinen neuvosto on korkean tason yhteistyöfoorumi, joka pyrkii vastaamaan ensisijaisesti arktiseen alueeseen kohdistuviin ympäristöhaasteisiin ja kestävää kehitystä koskeviin kysymyksiin. Tavoitteena on edistää arktisen alueen ympäristön tilaa ja alueen väestön taloudellista, sosiaalista ja kulttuurista hyvinvointia.

Arktisessa neuvostossa on kahdeksan jäsenvaltiota: Pohjoismaat, Kanada, USA ja Venäjä. Alkuperäiskansat ovat neuvostossa edustettuina pysyvinä osallistujina. Neuvostossa on myös lukuisia huomioitsijoita; valtioita, kansainvälisiä järjestöjä sekä kansalaisjärjestöjä.

Internet-sivuilta löytyy myös Suomen puheenjohtajuuskauden ohjelma Arktisessa neuvostossa vuosille 2000-2002 suomeksi, ruotsiksi, saameksi, englanniksi ja venäjäksi. Suomen keskeisimpiä tavoitteita puheenjohtajuuskaudella on mm. edistää Arktisen neuvoston ja EU:n välistä yhteistyötä sekä tehostaa neuvoston työskentelyä ja arktisen ympäristön suojelua.

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme