Mainos
Mainos

Testissä Samsung Galaxy S8: hyvä muttei täydellinen - kiitos parin epäonnistumisen

Heti alkuun voi tietysti todeta, että onhan Samsungin tuore Galaxy S8 aivan huikean hieno ja hyvä Android-puhelin. Muotoilu on näyttävää, materiaalit ja viimeistely ensiluokkaisia, tekniikka sisällä tehokasta ja esimerkiksi näytön väritoisto kerrassaan erinomaista. Ehdottomasti yksi kevään parhaita, ellei paras uusi Android-puhelin. Yli 800 euron hinnalla näin on syytä ollakin, ja olivathan jo S6- ja S7-mallitkin erinomaisen hyviä. S8 ei kuitenkaan ole täydellinen tai virheetön.

Muutaman ensimmäisen testipäivän jälkeen tuntui S8:n käyttö hieman väkinäiseltä. Syynä oli yksinkertaisesti laitteen taakse siirretty sormenjälkitunnistin. Aiemmista malleista poiketen S8:sta ei enää löydy fyysistä kotinäppäintä, joten sormenjälkitunnistimelle piti löytää uusi koti. Tunnistin sijoitettiin laitteen takapuolelle, kameran viereen. Toteutus on huono.

Huhun mukaan Samsung olisi halunnut piilottaa tunnistimen näyttöön, josta tätä nykyä löytyy virtuaalinen kotinäppäin. Ilmeisesti tekniikkaa ei saatu ajoissa tuotantokelpoiseksi, että tunnistin olisi voitu piilottaa näyttöön. Niinpä viime hetken paniikkiratkaisuna tunnistin sijoitettiin sinne, missä se nyt on, eli kameran vieressä.

On tietysti makuasia, pitäisikö ennemmin tunnistimesta laitteen etu- vai takapuolella, eikä se olekaan ongelma S8:n kohdalla. Suurempi ongelma on tunnistimen sijoittaminen kameran viereen. Sijoituspaikan ja tunnistimen muodon vuoksi tulee turhan helposti tökittyä sormea kameran linssiin, eikä sormenjälkitunnistimeen. Viikon jälkeen hommaan oli jo hieman ehtinyt tottua, mutta totuus silti on, että sormenjälkitunnistin S8:ssa on todella huonossa paikassa ja huonosti toteutettu. Tunnistin itsessään toki toimii hyvin, jos sormi siihen kunnolla osuu.

Sormenjälkitunnistimen käyttö ei tietenkään ole pakollista, sillä S8 on varustettu myös iirisskannerilla ja kasvojentunnistuksella. Iirisskanneria on edelleen vaikea mieltää toimivaksi ratkaisuksi arkiseen käyttöön, sillä sopiva etäisyys ja asento harvoin löytyvät ensimmäisellä yrityksellä. Kasvojentunnistus on nopea ja huomaamaton silloin, kun se toimii, mutta näin ei ole läheskään joka kerta. Lisäksi kasvojentunnistus on hämättävissä vaikkapa printtikuvan kanssa, ja Samsung varottaakin, ettei kasvojentunnistusta kannata käyttää, jos laitteen haluaa ihan vakavissaan suojata sivullisilta.

Tokihan Galaxy S8 tarjoaa paljon muutakin kuin hieman heikosti toteutettuja biometrisiä tunnistusmahdollisuuksia. S8:ssa ja S8+:ssa on edeltäjiä isommat näytöt, mutta käytännössä näytöt ovat kasvaneet vain korkeussuunnassa. Muutos on silti pääosin tervetullut, sillä mahtuuhan korkeammalle näytölle enemmän sisältöä. Isojen, kirkkaiden ja värikkäiden näyttöjen sekä kaarevan muotoilun ansiosta S8 onkin yksinkertaisesti upean näköinen puhelin. Niin ja näytön laatu tosiaan on ensiluokkainen.

Muotoilulla tosin on myös kääntöpuolensa. S8 on näytön kokoon nähden siro, näyttävä ja tuntuu kädessä miellyttävältä ja laadukkaalta. Se on myös liukas pidellä, ja kun ottaa huomioon isot, kaarevat lasipinnat, alkaa arkinen käyttö jopa hieman pelottaa. Putoamisriski on todellinen, ja kovaan alustaan osuessaan kaarevat lasipinnat ovat herkkiä hajoamaan. Suojakotelolla ongelma tietysti poistuu, mutta silloin jää myös hieno muotoilu piiloon. Tämä tosin on perusjuttuja kaikille tämän päivän huippupuhelimille.

Tehoakin S8:sta löytyy, mikä ei sekään ole yllättävää. Pelit ja raskaat sovellukset pyörivät vaivatta, mutta hieman yllättäen testilaitteessa ilmeni muutaman päivän käytön jälkeen jonkin verran hidastelua esimerkiksi sovelluksia avattaessa. Vaikuttaisi kuitenkin siltä, että ensimmäinen isompi käyttöjärjestelmän päivitys korjasi ongelman, sillä myöhemmin ei vastaavaa takeltelua enää ilmennyt. Akkukesto ainakaan pienemmässä S8-mallissa ei ansaitse erityisiä kehuja, mutta vaikuttaisi olevan samassa linjassa aiempien S6- ja S7-mallien kanssa.

Kamerapuolella S8 ei ole ottanut ainakaan raudan osalta isoja harppauksia eteenpäin. Takakamera on edelleen tarkkuudeltaan 12 megapikseliä, aukkoluku on iso f/1,7 ja Dual Pixel -teknologia mahdollistaa todella nopean tarkennuksen. Speksit vastaavat siis viimevuotista S7:ää. Se, ettei kamerateknologia ole harpponut eteenpäin, ei välttämättä ole huono asia, sillä olihan jo S7:n kamera todella, todella hyvä. Pääosin jälki S7:n ja S8:n kameroilla on yhtenevästi hyvää, mutta joissain olosuhteissa voi hieman erilaistakin jälkeä kahden laitteen välillä syntyä.

Kaikkinensa kamera S8:ssa on todella nopea, kamerasovellus mukava käyttää ja jälki pääosin hyvää. Luonnollisten kuvien ystäville S8:n kamera saattaa tarjota turhan räiskyviä värejä, mutta tämä on toki makuasia. Ympäristön valon vähetessä S8:n kamera ottaa yllättävänkin valoisia kuvia, mutta samalla sävyt alkavat hieman vääristyä. Pääosin S8:n kamera on kuitenkin todella hyvä käyttää ja tuottaa näyttävää jälkeä.

Erikoisena uutuutena S8:ssa on Samsungin oma virtuaaliavustaja Bixby. S8:n ilmestyessä Bixbylle saattoi puhua koreaa ja hieman myöhemmin avustaja oppi Yhdysvaltain englantia. Tämän vuoden aikana tulossa on tuki muutamille muille yleisimmille kielille, mutta suomalaisten ei kannata aivan lähiaikoina odotella, että Bixby oppisi puhumaan tai kuuntelemaan suomea.

Bixbyllä on muutamat jipponsa. Se on yhdistetty kamerasovellukseen niin, että avustaja osaa esimerkiksi tunnistaa viinipulloja etiketin perusteella. Lisäksi kotivalikon vasemmalta puolelta löytyy Bixby-ruutu, josta löytyy vastaavia tietokortteja kuin Google Nyt -palvelusta. Sää, muistiinpanot, kalenteritapahtumat ynnä muut käyttäjäkohtaiset tiedot löytyvät Bixby-näkymästä, jonne pääsee joko kotivalikosta pyyhkäisemällä tai laitteen sivussa olevaa Bixby-näppäintä painamalla. Kotivalikosta Bixby-näkymän voi ottaa pois käytöstä, mutta näppäimestä sinne pääsee siltikin.

Bixby on tällä hetkellä hyvinkin turha, ja tuntuu hölmöltä, että esimerkiksi ilmoitusvalikosta löytyy joka päivä kaksi erillistä sääennustekorttia, jos käytössä on myös Google Nyt. Mikä pahinta, Bixby-näppäintä ei saa pois käytöstä eikä sille (ainakaan ilman moraalisesti tai takuuteknisesti kyseenalaista askartelua) saa määriteltyä muita tehtäviä kuin Bixby-näkymän avaamisen. Erityisen turhauttava tämä Bixby-näppäin on, jos peliä pelatessa tai videota katsellessa haluaisi muuttaa äänenvoimakkuutta, mutta vahingossa osuukin Bixby-näppäimeen, joka vie pois pelistä tai videosta ja tuo Bixby-näkymän esiin.

Kaiken kaikkiaan Galaxy S8 on huikean hieno ja hyvä puhelin, mutta niin sen yli 800 euron hinnalla sietää ollakin. Samsungin edeltävät huippumallit ovat myös olleet luokassaan huikean hyviä, joten ehkä vain odotin liikoja S8:lta. Kyseessä on todellinen premium-luokan huippulaite, joka näyttää ja tuntuu hyvältä sekä tarjoaa paljon tehoa ja ominaisuuksia.

Valitettavasti pari suurta uudistusta, Bixby sekä näytön kasvattaminen fyysisten näppäinten kustannuksella, on toteutettu puolivillaisesti tai jopa typerästi. Molempien kanssa oppii elämään, mutta on hieman sääli, että Samsung toi markkinoille huippulaitteen, jonka heikkouksien kanssa eläminen vaatii käyttäjältä totuttelua. Tuntuu, että Samsungilla oli kovin kunnianhimoisia suunnitelmia, mutta toteutus jäi hieman ontumaan. Ehkä ensi vuonna näemme kunnianhimoiset tavoitteet loppuun asti viimeisteltyinä S9-malleissa.

Samsung Galaxy S8

+ Näyttävä muotoilu
+ Hieno viimeistely
+ Aiempaa isompi näyttö ulkomittoja venyttämättä
+ Kamera edelleen markkinoiden kärkipäätä
+ Tehokas ja sulavatoiminen

– Muotoiltu käytettävyyden kustannuksella
– Bixby turha ja välillä jopa ärsyttävä
– Sormenjälkitunnistimen sijoitus ja muotoilu todella huonoja
– Akkukesto voisi premium-laitteessa olla parempikin

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme