Mainos
Mainos

Australialaisyritys kieltäytyi Slushin miljoonapalkinnosta: "Helsinki on liian kaukana"

Helsingissä järjestetystä teknologia- ja kasvuyritystapahtumasta Slushista suuren summan rahaa voittanut australialaisyritys CareMonkey ei ota palkintoa vastaan.

Asiasta kertoo muun muassa The Australian -lehti.

Kyseessä on 650 000 euron eli noin miljoonan Australian dollarin summa sijoitusrahaa, jonka start up -yritys voitti Slush100-myyntipuhekilpailusta. Melbournessa majaansa pitävästä yrityksestä kommentoidaan lehdelle, että kumppanuus Melbournen ja Helsingin välillä tuntuu vaikealta.

Perustajajäsen ja teknologiajohtaja Martin Howell sanoo lehdelle, että jos yritys etsisi sijoittajia, heidän tulisi tehdä läheistä työtä yrityksen kanssa ja viedä se seuraavalle tasolle. Sijoittajalla tulisi siis olla aktiivinen rooli yrityksen kehittämisessä.

Tällainen kumppanuus olisi johtajan mielestä vaikea saavuttaa Melbournen ja Helsingin välillä.

Lisäksi CareMonkey katsoo, ettei se tarvitse tällä hetkellä kipeästi lisärahoitusta, vaan pyrkii pikemminkin tekemään tulosta.

Lehden mukaan Slushin sijoittajatiimi suhtautui yrityksen ilmoitukseen ymmärtäväisesti. Siitä huolimatta heidän edustajansa kävi Melbournessa toteamassa tilanteen henkilökohtaisesti.

CareMonkey on sovellus, jonka kautta voi olla yhteydessä omaan lääkäriin tai hoitohenkilökuntaan. Sovellukseen voi koota omat terveystietonsa, joihin voi päästä käsiksi myös ilman internetyhteyttä.

Vuonna 2008 ensimmäistä kertaa järjestetty Slush on kasvanut muutamassa vuodessa hyvin merkittäväksi kansainväliseksi kasvuyritystapahtumaksi.

Slushin kaikissa tapahtumissa kävi vuonna 2015 yhteensä yli 25 000 ihmistä.

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme