Mainos
Mainos

Digi-televisioiden määrä kasvaa Euroopassa

Societe Europeenne des Satellites -yhtiön keräämien tietojen mukaan. Kahdeksassa Euroopan maassa eli Itävallassa, Ranskassa, Saksassa, Italiassa, Hollannissa, Puolassa, Espanjassa ja Britanniassa käytössä olevien digitaalisten tv-vastaanottimien määrä nousi SES:n mukaan viime vuoden lopussa noin 9,5 miljoonaan vastaanottimeen.

Satelliittilähetykset ovat toistaiseksi hallitsevassa asemassa, sillä niiden osuus kaikista digitaaliseen vastaanottoon käytetyistä laitteista oli neljä viidesosaa eli 7,7 miljoonaa vastaanotinta. Digitaalisia kaapeliverkossa olevia vastaanottimia oli käytössä 1,1 miljoonaa. Maanpäällisten digitaalilähetysten vastaanottimia oli SES:n mukaan myyty viime vuoden loppuun mennessä noin 700 000.

Maanpäälliset digitaaliset televisiolähetykset ovat vasta alkamassa Euroopassa. Digitelevision leviämistä ovat hidastaneet digitaalisten televisiovastaanottimien saatavuus ja korkea hinta.

Suomessa vuoden kuluttua

Yleisradio aloittaa säännölliset maanpäälliset digitaaliset televisiolähetykset Suomessa ensi vuoden elokuussa. YLE lähettää Sydneyn olympialaisista syyskuussa kaksi rinnakkaista digitaalista lähetystä. Yhtiö aloittaa digitaaliset koelähetykset syksyllä 24 tunnin uutiskanavallaan.

Kaupalliset toimiluvan haltijat siirtyvät omiin kanavanippuihinsa huhtikuun alussa ja varsinainen digitaalinen lähetystoiminta alkaa 27. elokuuta ensi vuonna. Astran kattamalla 22 Euroopan maan alueella olevista 168 miljoonasta televisiokotitaloudesta puolella oli viime vuoden lopussa kaapeliliitäntä tai oma lautasantenni. Satelliittivastaanottimia oli 33,9 miljoonaa.

Satelliittivastaanottimista 7,7 miljoonaa oli digitaalivastaanottimia. Kaapelikotitalouksia kotitalouksista oli 51,5 miljoonaa ja maanpäällisiä lähetyksiä seurasi 82,3 miljoonaa kotitaloutta.

(STT)

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme