Mainos
Mainos

Digiaika ei ole lisännyt television katselua

Tutkimuksen mukaan 63 prosenttia suomalaisista seuraa edelleen korkeintaan neljää tv-kanavaa.

74 prosenttia suomalaisista on sitä mieltä, ettei digiaika ole vaikuttanut millään tavalla television katseluun.

Hieman useampi ilmoittaa vähentäneensä television katselua kuin lisänneensä sitä. Nykyään vähemmän televisiota katsoo 12 prosenttia suomalaisista ja aiempaa enemmän 11 prosenttia. Kolme prosenttia ilmoittaa luopuneensa televisiosta kokonaan. Eniten luopujia on eläkeläisissä, 4%, ja muissa yli 50-vuotiaissa, 3%.

Yli puolet pärjää korkeintaan neljällä kanavalla Lähes puolet, 48 prosenttia, vastaajista seuraa aktiivisesti kolmea tai neljää kanavaa. 15 prosentille riittää yksi tai kaksi kanavaa.

Käytännössä siis 63 prosenttia suomalaisista seuraa edelleen säännöllisesti korkeintaan neljää tv-kanavaa.

Yli kymmentä kanavaa ei katso kukaan kyselyyn vastanneista 1 002 suomalaisesta.

Tämä käy ilmi Helsingin Uutisten, Vantaan Sanomien ja Länsiväylän Taloustutkimuksella teettämästä kyselystä, jossa haastateltiin yli tuhatta suomalaista joulukuussa. Tuloksen virhemarginaali on 3,2 prosenttia suuntaan tai toiseen.

Tutkimuksessa kysyttiin, miten digiaikaan siirtyminen on vaikuttanut television katseluunne sekä kuinka montaa televisiokanavaa katsotte aktiivisesti.

(MTV3)

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme