Mainos
Mainos

Drone-kameroiden käyttöä rajoitettiin merkittävästi Ruotsissa – oikeus määritteli valvontakameroiksi

Ruotsin korkein hallinto-oikeus on tuoreessa päätöksessään linjannut suositut kuvauslennokit kameroineen valvontakameroiksi, uutisoi Aftonbladet. Valvontakameroiden käyttö taas on tarkkaan säänneltyä ja sen ainoat tarkoitukset ovat rikosten estäminen ja tutkiminen sekä onnettomuuksien estäminen. Toisin sanoen hupikuvaaminen lennokeilla on jatkossa kiellettyä Ruotsissa.

Kuvauslennokkien myyjien yhteenliittymän UAS Swedenin puheenjohtaja Gustav Gerdes pelkää, että päätös saattaa tappaa koko liiketoiminnan Ruotsista. Harrastajien lisäksi oikeuden päätös haittaa myös esimerkiksi median toimintaa, ja Aftonbladetin päätoimittaja Sofia Olsson Olsén kommentoikin päätöstä ylireagoinniksi.

Päätös on Aftonbladetin mukaan hyvin outo, sillä julkinen kuvaaminen Ruotsissa on muuten sallittua, joten on erikoista kieltää lennokeista tapahtuva kuvaaminen. Lisäksi oikeuden päätös ei salli esimerkiksi medialle minkäänlaisia poikkeuksia, vaikka lennokit alkavat suurille mediataloille olla vakiintunut tapa kuvata esimerkiksi onnettomuus- tai rikospaikkoja tai erikoisia sääoloja.

Lennokkikuvaamisen valvonta on kallistumassa alueellisille viranomaisille, joiden tehtäväksi tulee ilmoittaa tapaukset poliisille. UAS Swedenin puheenjohtaja Gustav Gerdes arveleekin, että moni jättää piittaamatta oikeuden päätöksestä ja että poliisi tuskin priorisoi kuvaamistapauksia kovin korkealle.

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme