Mainos
Mainos

Elisa estää asiakkaidensa pääsyn Pirate Bayhin

Internetoperaattori Elisa estää asiakkaidensa pääsyn Pirate Bay -sivustolle.

Yhtiö kertoo toteuttavansa tästä päivästä alkaen väliaikaisesti Pirate Bay -estot, kunnes asiasta saadaan ylemmän oikeusasteen päätös.

Helsingin käräjäoikeus antoi lokakuussa päätöksen, jolla se velvoitti väliaikaisella määräyksellä Elisan estämään asiakkailtaan pääsyn tekijänoikeuksia loukkaavaan The Pirate Bay -sivustoon. Elisa on pitänyt päätöstä niin epäselvänä, ettei suoraan sen perusteella voi ryhtyä toimenpiteisiin. Nyt yhtiö kuitenkin estää pääsyn sivustolle Elisa- ja Saunalahti-liittymistä, kunnes hovioikeus antaa päätöksensä.

Elisa poistaa Pirate Bay -palvelun käyttämät domain-nimet nimipalvelimeltaan ja estää liikenteen palvelun käyttämiin IP-osoitteisiin.

– Ulosottoviranomaiselta saamiemme yksilöityjen tietojen perusteella meidän on toteutettava vaadittavat toimenpiteet, kunnes asia on käsitelty oikeusteitse loppuun saakka. Toimijoiden pitäisi nyt keskittyä toimenpiteisiin, joilla aidosti voidaan vähentää piratismia eli käytännössä sisällön saamista verkkojakeluun kohtuullisella hinnalla ja samaan aikaan muun jakelun kanssa, sanoo Elisan liittymäliiketoimintajohtaja Henri Korpi.

Käräjäoikeuden päätös perustui Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskuksen (TTVK) Musiikkituottajat - IFPI Finlandin puolesta tekemään hakemukseen. IFPI on hakenut vastaavaa estoa myös muille teleoperaattoreille.

(MTV3)

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme