Mainos
Mainos

Elokuvasensuuria tutkittu: Suomessa näki Hollywoodia sotienkin aikana

Suomalainen elokuvasensuuri ei juuri estänyt sotavuosina ja niiden jälkeisinä vuosina ulkomaisten elokuvien esittämistä elokuvateattereissa virallisten vihollismaiden elokuvia lukuun ottamatta. Suomessa saatettiin sotavuosina seurata sekä kansallissosialistisen Saksan elokuvasaavutuksia että Hollywood-elokuvia, tosin amerikkalaiselokuvien määrä Suomessa väheni. Suosituimpia olivat kuitenkin edelleen kotimaiset elokuvat.

Sotavuosien ajan sensuuri painottui ulkopoliittisiin kysymyksiin. Jatkosodan jälkeisinä vuosina elokuvasensuurin painopiste siirtyi ulkopoliittisista kysymyksistä valtakunnan sisäisiin moraalisiin ja eettisiin kysymyksiin.

Valtiotieteen lisensiaatti Jari Sedergren on tutkinut perusteellisesti poliittista sensuuria elokuva-alalla väitöskirjassaan "Filmi poikki... Poliittinen elokuvasensuuri Suomessa 1939-1947". Tämä poliittisen historian alaan kuuluva väitöskirja tarkastettiin tänään Helsingin yliopistossa.

Sedergrenin tutkimus alkaa talvisotaa edeltävistä kriisivalmisteluista eli 6. lokakuuta 1939 hyväksytystä tasavallan suojelulaista. Tutkimusjakso päättyy sota-ajalta periytyneen sensuurin muodolliseen purkamiseen vuoden 1947 lopussa. Suomessa tarkastettiin noina vuosina kaikkiaan noin 6 000 elokuvaa. Niistä 650 joko kiellettiin kokonaan tai joutui leikkausten kohteiksi.

Talvisodan sensuuri hölläkätistä

Yleisesti kotimainen elokuva otti riskejä käsitellessään siveellisyyden, säädyttömyyden ja moraalin kysymyksiä. Poliittisluonteisia aiheita käsitellessään kotimainen elokuvateollisuus hakeutui tutkimuksen mukaan mieluusti konsensukseen valtiollisen politiikan kanssa.

Ulkopoliittisia itsesensuuritapauksia oli melko harvassa, ja nekin sijoittuivat pääasiassa kriisiaikoihin. Valtion edun nimissä kiellettiin elokuva Isoviha vuonna 1939 ja 1940. Tuottaja itse veti markkinoilta elokuvat Tyttö astuu elämään ja Hevoshuijarit vuonna 1944.

Talvisodan elokuvasensuuri oli melko hölläkätistä. Sodan jälkeen sekä läntiset elokuvayhtiöt että neuvostoliittolaiset saivat esittää uutisiaan suomalaisissa elokuvateattereissa. Sotasensuuri ei tehnyt niihin kieltoja tai leikkauksia. Sodan jälkeen britit ja saksalaiset kävivät kiivaan propagandasodan. Kun britit eivät joko saaneet tuoduiksi propagandaelokuviaan sodan eristämään Suomeen tai elokuvasensuuri kielsi ne, saksalaiset saivat paremmat asemat. Syksystä 1940 eteenpäin elokuvasensuuria voidaan Sedergrenin mukaan sanoa saksalaismyönteiseksi, ja tämä linjaus jatkui jatkosodan loppuun. Brittielokuvien näyttäminen Suomessa päättyi sen jälkeen, kun Britannia oli julistanut sodan Suomelle.

Kiellettyjä vapautettiin

Amerikkalaisia elokuvia esitettiin koko jatkosodan ajan. Syksyllä 1942 tosin elokuvien uusintatarkastuksessa 23 amerikkalaiselokuvaa asetettiin täyskieltoon. Kuitenkin jo seuraavana vuonna osa näistä elokuvista vapautettiin.

Amerikkalaisten elokuvien esittämistä Suomessa luonnollisesti helpotti se, ettei Yhdysvallat koskaan julistanut sotaa Suomelle. Vastakkainasettelu rajoittui diplomaattisuhteiden katkaisemiseen. Jatkosodan aikana käytiin siis myös kulttuuritaistelua amerikkalaisen ja saksalaisen elokuvan välillä. Saksa yritti painostaa Suomen valtiojohtoa, mutta sillä ei ollut täysin toivottua tulosta.

Jatkosodan jälkeen sotasensuuri ja Valtion filmitarkastamo (vuodesta 1946 Valtion elokuvatarkastamo) kielsivät osana suojaavaa tehtäväänsä yli 300 elokuvaa. Niiden joukossa oli 27 saksalaista näytelmäelokuvaa ja peräti 168 saksalaista uutiskatsausta. Joulukuussa 1944 saksalaiset ja unkarilaiset elokuvat kiellettiin valvontakomission vaatimuksesta.

Pariisin rauhansopimuksen avulla mahdolliseksi tulleessa uusintatarkastuksessa näitä elokuvia vapautettiin. Kaikkinensa ulkopolitiikan merkitys oli Sedergrenin mukaan tuolloin selvästi vähentynyt. Ennen kylmän sodan vuosia elokuvasensuuri askaroi pääasiassa sodanjälkeisten yhteiskunnallisten ongelmien, mm. väkivallan, kauhun ja seksuaalisuuden moraalitulkintojen parissa.

Sotavuosina ja heti seuraavina vuosina elokuvissakäynti oli erittäin suosittua. Vuonna 1945 tilastoitiin lähes 31 miljoonaa elokuvissakäyntiä. Tämä merkitsee, että jokainen suomalainen kävi vuodessa keskimäärin lähes 10 kertaa elokuvissa. Nykyajan elokuvatuottajat eivät voi edes haaveilla moisista luvuista.
(STT)

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme