Mainos
Mainos

Elokuvissakäynti lisääntynyt kolmanneksen viime vuodesta

Suomalaiset ovat käyneet tämän vuoden ensimmäisellä puoliskolla poikkeuksellisen ahkerasti elokuvissa: elokuvalippujen myynti kasvoi 30 prosenttia viime vuodesta. Tammikuun ja kesäkuun välisenä aikana lippuja myytiin yhteensä reilut 3 800 000 kappaletta.

Kotimaiset elokuvat ovat menestyneet erittäin hyvin ja keränneet lähes miljoona katsojaa. Suosituin oli viime vuoden puolella ohjelmistoon tullut lastenelokuva Rölli ja metsänhenki. Elokuva keräsi noin 333 900 katsojaa, joista ylivoimainen enemmistö kävi katsomassa filmin tämän vuoden puolella. Toiseksi eniten katsojia kerännyt suomalainen elokuva oli Minä ja Morrison, jota on käynyt katsomassa noin 245 000 ihmistä. Kolmantena on Kuutamolla-elokuva, joka sai noin 125 000 katsojaa.

Ulkomaalaisista elokuvista ylivoimaisesti suosituin oli Taru Sormusten Herrasta. Elokuva sai vajaat 710 000 katsojaa. Toiseksi suosituin oli Tähtien sota - Kloonien hyökkäys, jonka näki 292 000 ihmistä. Vasta neljä viikkoa ohjelmistossa ollut Hämähäkkimies sai 221 600 katsojaa.

Tilastot keränneen Suomen Filmikamarin mukaan kävijämäärät pysyvät todennäköisesti korkeina myös syyskaudella. Syksyllä elokuvateattereihin on tulossa ainakin kahdeksan kotimaista ensi-iltaa. Menekkiä voi ennustaa marraskuussa ohjelmistoon tuleville Harry Potter ja salaisuuksien kammio- ja James Bond - Kuolema saa odottaa -elokuville.

Jouluksi ohjelmistoon on tulossa myös Taru Sormusten Herrasta -trilogian toinen osa.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme