Mainos
Mainos

Elopilta erikoinen kommentti: Eivät kuluttajat käyttöjärjestelmistä piittaa

Nokian päätös siirtyä yhteistyöhön ohjelmistojätti Microsoftin kanssa on aiheuttanut runsaasti keskustelua puolesta ja vastaan.

Nokian toimitusjohtaja Stephen Elop on joutunut selittelemään päätöstään moneen otteeseen ja hän on samalla vakuutellut olevansa luottavainen yhtiön strategiaan.

-Olemme muutoksen keskellä ja teemme nyt paljon raskasta työtä. Samaan aikaan seuraamme eri maissa Lumia-puhelimemme lähtöä vauhtiin, toteaa Elop Wired -lehden haastattelussa.

Wiredin laajassa jutussa todetaan, että PC-tietokoneiden markkinoilla on pitkään ollut vallalla ajatus, että ohjelmistopuolella suurten voittojen saamiseksi yhtiöllä täytyy olla oma käyttöjärjestelmä, jota se pystyy hallinnoimaan.

Google tiedosti tämän asian hankkiessaan Android-käyttöjärjestelmän ja lisensoidessaan sen kaikkien halukkaiden käyttöön. Apple puolestaan ei ole lisensoinut omaa käyttöjärjestelmäänsä muiden käyttöön, mutta perimmäinen ajatus on sama: Hyvin voittoa tuottavalla yhtiöllä täytyy olla hallinnassaan oma käyttöjärjestelmä.

Nokia puolestaan on hylännyt omat käyttöjärjestelmänsä hypättyään Elopin taannoin muistiossaan luonnehtimalta "palavalta öljylautalta" Microsoftin Windows Phone -leiriin. Elop puolustaa päätöksen tuomia kustannussäästöjä:

- Käyttöjärjestelmän kehitys kuluttaa huomattavat määrät kehitysvaroja. Tätä nykyä meillä on huomattavasti vähemmän käyttöjärjestelmän parissa työskenteleviä ihmisiä. Antaa Microsoftin rakentaa käyttöjärjestelmää ja me sijoitamme itse kärkeen asioita, jotka todella erottavat meidät muista, toteaa Elop.

Elop toteaa erikoisesti, että kuluttajat eivät oikeastaan edes välitä, mikä käyttöjärjestelmä heidän laitteitaan vauhdittaa.

- Kuluttajat haluavat kännykän, joka tarjoaa nopeamman käyttökokemuksen ja joka tekee halutut asiat muita alustoja helpommin.

Wiredissä todetaan, että käyttöjärjestelmän kehityksen sysääminen Microsoftille on kieltämättä säästänyt Nokialta merkittävästi rahaa. Tällainen toiminta on kuitenkin järkevää ainoastaan siinä tapauksessa, mikäli mobiililaitteiden tapauksessa käyttöjärjestelmän hallinnoimisella ei todellakaan ole merkitystä niin kuin PC-markkinoilla.

Miten paljon Nokia voi muokata Windows Phonea?

Nokia-fanit ovat toivoneet, että Nokia alkaisi muokata Windows Phonen käyttöliittymän tuntumaa ja ulkoasua erottautuakseen muiden valmistajien WP -kännyköistä. Näin ei ole kuitenkaan toistaiseksi tapahtunut

Nokian design-johtaja Marko Ahtisaari myöntää, että esimerkiksi Lumia 800 -älypuhelimen käyttöjärjestelmä on puhdas Windows Phone 7.5 -versio, jota on ainoastaan maustettu sovelluksilla.

Wiredissä kuitenkin pohditaan, että Nokia tuskin alkaa suuresti muokata käyttöliittymää lähitulevaisuudessa.

Nokia ei nimittäin luultavasti halua sorkkia Windows Phonen kehitystä tavalla, joka vaikeuttaisi sovelluskehittäjien mahdollisuuksia luoda alustalle houkuttelevia sovelluksia.

Elop toteaa, että älypuhelimissa design-näkökohdat ovat nyt ratkaisevassa asemassa. Tämän takia Marko Ahtisaari on mukana yhtiön kaikissa kärkitason keskusteluissa.

Analyytikko Ben Evans Enders Analysis -tutkimusyhtiöstä uskoo, että loppupeleissä ratkaisevaa on se, että operaattorit tilaavat varastoihinsa tuotteita ja niihin saadaan kehitettyä sovelluksia.

Jos sovelluskehittäjät saadaan houkuteltua Androidin leiristä Windows Phonen pariin, niin Nokialla saattaa Wiredin mukaan olla jopa analyytikkojen odotuksia paremmat selviytymismahdollisuudet.

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme