Mainos
Mainos

Ensi kuussa tapahtuu - Nokia ja Microsoft pitävät yhteisen tiedotustilaisuuden

Älypuhelinrintamalla on odotettavissa mielenkiintoisia uutisia kolmen viikon päästä.

Matkapuhelinjätti Nokia ja ohjelmistoyhtiö Microsoft ovat nimittäin lähettäneet kutsuja New Yorkissa 5.9. järjestettävään tiedotustilaisuuteen.

Samana päivänä Helsingissä käynnistyy Nokia World -tapahtuma, jonka tiimoilta on jo ennakkoon odotettu Nokian tuotejulkistuksia. Netissä vilkkaasti liikkuvien huhujen mukaan Nokia olisi julkistamassa tuolloin Windows Phone 8 -käyttöjärjestelmällä toimivan uuden mallisarjansa.

Teknologiasivusto Engadget toteaa, että New Yorkin tilaisuuden kutsussa viitataan vahvasti Nokia Maps -karttapalveluun. Tämä saattaisi tarkoittaa, että tilaisuudessa saatettaisiinkin keskittyä lähinnä navigointipalveluihin.

Helsingin Sanomat puolestaan kirjoittaa, että New Yorkin tilaisuudessa tullaan nimenomaan esittelemään uutta käyttöjärjestelmää käyttäviä Nokian puhelimia sekä mahdollisesti yhtiön ensimmäisen taulutietokone.

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme