Mainos
Mainos

Erityisryhmien atk-mahdollisuuksia parannetaan

Liikuteltava atk-luokka lähtee Suomen kattavalle kiertueelle. Hankkeella pyritään esimerkiksi pankkiasioimisen ja sosiaalisten suhteiden ylläpitämisen helpottamiseen.

Microsoft aloittaa tietotekniikan levittämisen liikuteltavan atk-luokan avulla erityisryhmille kuten vammaisille ja syrjäseutujen ikääntyneille. Mukana hankkeessa ovat Kynnys, Invalidiliitto, Suomen MS-Liitto, Kuurojen liitto, Näkövammaisten keskusliitto ja Samisoster.

-Invalidiliitto ry:hyn kuuluu 162 kuuluu yhdistystä, josta esimerkiksi vain vajaalla 40 prosentilla on käytössään sähköpostiosoite, liiton koulutussuunnittelija Auli Tynkkynen perusteli hanketta.

Kynnys ry:n Kalle Könkkölän mukaan jo pankkiasioiminen verkossa helpottaa arkea. Lisäksi tietotekniikka mahdollistaa sosiaalisten suhteiden ylläpitämisen aivan uudella tavalla.

Microsoftin liikuteltava atk-luokka sisältää 12 kannettavaa tietokonetta web-kameroineen, ohjelmistoineen, verkkoyhteyksineen ja lisävarusteineen. Järjestöjen kanssa suunniteltua luokkaa hallinnoi Kynnys ry.

Luokka lähtee ensi maanantaina ensimmäiselle kiertueelle, jonka aikana Invalidiliiton kouluttajat kiertävät 26 yhdistystä Lohjalta Sodankylään.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme