Mainos

Ethän sijoita pakastinta parvekkeelle tai käytä jatkojohtoa toistuvasti? Karmaisevat kuvat paljastavat sähköpalojen kauheuden

Sähköpalot nousivat viime viikolla keskusteluun, kun vanha kuvaputkitelevisio syttyi tuleen Lappeenrannassa sijaitsevassa palvelukodissa.

Torstaina kerroimme, että sähköpalojen määrät ovat nyt kasvussa.  Tukesin mukaan Suomessa syttyy vuosittain yli 1000 rakennuspaloa, joiden aiheuttaja on sähkö. Selvitimme tyypillisimmät sähköpalot, joita sattuu Suomessa vuosittain. Lisäksi keräsimme kuvia sähköpalojen aiheuttajista.

Kuvien perusteella vaara voi vaania jopa omassa sängyssä tai oikeastaan missä tahansa kodin sähkölaitteessa.

Yleisimmät sähköpalot Suomessa


Löytyykö sinultakin vielä tällainen televisio kotoa tai kesämökiltä? Voi roihahtaa liekkeihin sekunneissa, savu erittäin myrkyllistä

– Valmistetaan perinteisellä sähköhellalla ruokaa. Aletaan puuhata jotakin muuta, ja ruuanlaitto unohtuu. Liedellä tai sen välittömässä läheisyydessä syttyy kuumuuden takia jotakin palamaan. 

– Kotieläin, kissa tai koira, haistaa, että liedellä on mahdollisesti jotakin syötävää. Eläimen tutkiessa tarkemmin asiaa, se kääntää tassullaan levyn päälle.

– Pakastin on sijoitettu kylmälle parvekkeelle tai kuistille. Lämpötilan vaihtelusta johtuen laitteen sisälle, sähköisiin osiin tiivistyy kosteutta. Kosteus yhdessä sähkön kanssa saattaa aiheuttaa kipinöintiä ja sytyttää palavia materiaaleja laitteen sisällä.

– Jatkojohto on jatkuvassa käytössä. Se puristuu tai siihen vaihdetaan jatkuvasti uusia laitteita. Vaurioitunut johdin saattaa kuumeta ja kuluneisiin jatkojohdon pistorasioihin syntyy kuumenevia huonoja liitoksia.

– Valaisin joutuu kosketuksiin herkästi syttyvän materiaalin kanssa. Ilmavirta heittää kevyen verhon halogeenilampun päälle tai kuuma valaisin kaatuu vuoteelle tai sohvalle.

Tyypillisimpien sähköpalojen lähde: Tukes

***

Jutussa esitettyjen tyypillisimpien säköpalojen lähdettä korjattu 19.11.2017 kello 9.41.

Uusimmat

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot