Mainos
Mainos

Etsintäkuulutus – oletko sinä tai joku tuttusi tällä vanhalla kotivideolla?

Facebookissa etsitään omistajaa ainakin parikymmentä vuotta vanhalle kotivideolle. Videokasetti oli ollut jumissa rikkinäisessä nauhurissa, jonka Matti Käki kertoi ostaneensa 20 vuotta sitten.

– Nyt kasetti ilmaantui jälleen esiin ja katsoin pikakelauksella sitä todeten, että se on todennäköisesti jonkin perheen lasten kuvaamaa materiaalia päätellen vilkkaasta kuvaustyylistä. Löytyy kesänviettoa, konfirmaatiota, hautausmaalla käyntiä, juhlia, joulunviettoa jne. Useiden vuosien kuvauksia, Käki kertoo Facebookissa.

Käen mukaan perheessä näyttäisi videoiden perusteella olevan pieniä tyttöjä ja yksi hieman vanhempi poika. 

– Ainakin oletan näiden olevan samaa perhettä. Perheessä näyttää myös olevan useita jyrsijöitä, kuten täysin valkoinen kani.

Videolta löytyy kuvaa myös autosta, joka on kuitenkin jo poistettu rekisteristä.

– Pihalla näkyy myös oranssinen kuorma-auto ja isännällä Volvo-lippis.

Käki arvioi videon olevan kuvattu vuodesta 1989 eteenpäin. Hän toivoo yhteydenottoa sähköpostiinsa, jos joku tunnistaa kuvauksesta tuttunsa tai itsensä.

– Voin haluttaessa siirtää kasetin DVD:lle. Kuvanlaatu on jo hieman kärsinyt kasetin iästä johtuen mutta on vielä ihan katsottavissa.

 

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme