Mainos
Mainos

Expressen haukkuu Nokian uutuuskännykät

Ruotsalaislehti Expressenin mukaan Nokian laadunvalvonta on pettänyt pahoin uusimpien matkapuhelinten kohdalla. Expressen kertoi tänään, että monet ruotsalaiset liikkeet ovat lopettaneet kokonaan Nokian "lippulaivan" eli 8810-puhelimen myynnin tai neuvovat asiakkaitaan valitsemaan jonkin muun mallin.

Myös suosituista 5110-, 6110- ja 6150-malleista joka kymmenennen, jopa joka toisen, näytössä ilmenee vikaa ensimmäisen vuoden aikana, kirjoittaa Expressen. Expressenin mukaan soittokierros vähittäismyyjille ja huoltoliikkeille ympäri maata paljasti, että etenkin 8810-malliin ollaan erittäin tyytymättömiä.

Piiloantennin vuoksi verkkoyhteys katoaa siellä missä muut puhelimet vielä toimivat. Puhelin myös lukkiutuu helposti, kun virransyöttö akusta ei toimi. Expressen epäilee, että tämä on seurausta uusista teknisistä ratkaisuista, jotka on tehty, jotta kännykästä saataisiin entistä pienempi. Ruotsissa myytiin viime vuona puolitoista miljoonaa matkapuhelinta, joista lähes kolmannes oli Nokian valmistamia.

Nokia saanut päinvastaista palautetta

Nokian viestintäjohtaja Tapio Hedman hämmästelee Expressenin väitteitä ja sanoo, että Nokian saama palaute ja 8810-mallin myyntimenestys "puhuvat aivan päinvastaisen kuvan puolesta". Hedmanin mukaan uutuusmallia on kiitelty hyvin laajalti sekä kokonsa, ulkonäkönsä että muiden ominaisuuksiensa puolesta.

Hedman huomauttaa kuitenkin, että 8810 on tuotteena täysin erilainen kuin esimerkiksi 6100-sarjan puhelimet, jotka ovat kuuluvuutensa ja toiminta-aikojensa puolesta "virstanpylvästuotteita". Viime syksynä markkinoille tullut 8810-malli on tarkoitettu käytettäväksi pääasiassa asutuskeskuksissa ja suurkaupungeissa, eikä mukaan kannettavaksi "lenkkipolulla tai eräretkillä".
(MTV3-Expressen-STT)

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme