Mainos
Mainos

Facebook ajoi psykiatrin potilaat noloon tilanteeseen – ehdotti potilaita lisäämään toisiaan kavereiksi

Toisinaan Facebookin ehdottamat kaverit pääsevät yllättämään – miten ihmeessä Facebook yhdistää ihmisiä toisiinsa?

Harvoin Facebookin ehdottamat kaverit kuitenkaan aiheuttavat kummastelua kummempia tunteita. Eräs yhdysvaltalaispsykiatri on kuitenkin ajautunut jopa vaaralliseen tilanteeseen, kun Facebook alkoi ehdottaa hänen potilaitaan lisäämään toisiaan kavereiksi.

Psykiatri Lisa kertoo huomanneensa ensimmäisenä Facebookin ehdottavan hänelle kavereikseen hänen omia potilaitaan. Lisalle oli mysteeri, miksi näin kävi.

Yksi Lisan potilaista, 30-vuotias lumilautailijamies, kertoi Facebookin alkaneen ehdottaa hänelle kavereiksi vanhempia, 70-vuotiaita herrasmiehiä. Nuorempi mies kertoi Lisalle, että epäili näiden henkilöiden olevan myös Lisan potilaita.

Jotkut potilaat tunnistivat toisensa Lisan vastaanoton odotustilasta. Luonnollisesti Lisa ei kuitenkaan vaitiolovelvollisuutensa vuoksi kommentoinut, oliko nuori mies oikeassa.

Myös toinen Lisan potilas kertoi Facebookin ehdottaneen hänelle kaveriksi toista potilasta, jonka hän oli nähnyt aiemmin vastaanoton hississä.

Lisan mukaan tämä aiheuttaa massiivisen aukon potilaiden yksityisyydensuojaan.

– Minulla on potilaita, joilla on HIV, jotka ovat yrittäneet itsemurhaa ja jotka ovat kärsineet aiemmin parisuhdeväkivallasta, Lisa kertoi Fusion.netin haastattelussa.

Puhelinnumero yhdisti ihmiset?

Lisa ei ollut omien sanojensa mukaan koskaan ollut Facebook-kaveri potilaidensa kanssa tai edes katsonut heidän profiilejaan. Vastaanotolla ei myöskään ollut esimerkiksi Wi-Fi-verkkoa, joka olisi ollut potilaiden käytössä.

Lisa uskoo, että kaveriehdotukset johtuvat siitä, että Facebook ehdottaa kavereita sijainnin perusteella. Koska potilaat ovat vierailleet vastaanotolla useasti, on Facebook halunnut ehdottaa heitä kavereiksi. Tosin Facebook on aiemmin sanonut, ettei hyödynnä ihmisten sijaintia kaveriyhteyksien luomisessa.

Toinen mahdollisuus on, että Lisan Facebookiin tietämättään syöttämä puhelinnumero olisi aiheuttanut kaveriehdotukset. Numero nimittäin on sama, jota myös Lisan potilaat käyttävät. Facebookin käyttäjät puolestaan antavat kirjautuessaan sovellukselle luvan tarkastella heidän puhelintensa yhteystietoja.

Lisa epäilee, että kaveriehdotukset saattaisivat johtua myös tästä. Facebookin edustaja ei tosin vahvistanut tätä teoriaa. Yhtiö kommentoi, ettei voinut selvittää kaveriehdotuksia annettujen tietojen perusteella. Lisan vaitiolovelvollisuuden vuoksi tietoja ei voitukaan välittää enempää rikkomatta sitä.

Valitettavasti tapaus jääkin toistaiseksi selvittämättömäksi.

 

* Lisan nimi on muutettu

 

Lähde: Fusion.net

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme