Mainos
Mainos

Facebook koukuttaa "epäterveellä tavalla" etenkin naisia

Facebookin käytöstä tehdyn tutkimuksen mukaan sosiaalinen media koukuttaa etenkin naispuolisia käyttäjiä.

Norjalaisen Bergenin yliopiston tutkijat tarkkailivat tutkimuksessa 423 opiskelijaa. Tarkoituksena oli etsiä riippuvuuteen viittaavia merkkejä Facebookin käytössä.

Tutkijat kehittivät kaavion eri oireista, joiden perusteella he pyrkivät tarkkailemaan suhtautuvatko koehenkilöt sosiaalisen median käyttöön epäterveellä tavalla.

Tutkimuksessa tarkkailtiin mm sitä, oliko ihmisille muodostunut yhä suurempi tarve käyttää Facebookia tai tuliko heille levoton olo, jos omalle Facebook-tilille ei yllättäen päässytkään. Lisäksi tutkimuksessa selvitettiin olivatko koehenkilöt koittaneet rajoittaa omaa Facebookin käyttöään, mutta epäonnistuneet siinä.

Brittilehti Telegraph kertoo, että tutkijat huomasivat osalla käyttäjistä selviä Facebook-riippuuvuuden merkkejä. Oireet olivat samankaltaisia kuin huumeiden ja alkoholin käytöstä riippuvaisilla.

Tutkimuksessa todetaan, että nuoremmilla käyttäjillä ja naisilla esiintyi riippuvuuteen liittyviä merkkejä enemmän kuin vanhemmilla ihmisillä ja miehillä.

Tutkimuksen mukaan luonteeltaan organisoidusti toimivat ja kunnianhimoiset ihmiset ovat muita pienemmässä vaarassa koukuttua Facebookin käyttöön. He käyttävät palvelua pääasiassa työhön ja verkostoitumiseen.

Tutkimus on julkaistu Psychological Reports -julkaisussa.

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme