Mainos
Mainos

Facebook myöntää Google-vastaisen mainoskampanjan

Sosiaalisen median jättiläinen Facebook myöntää aloittaneensa kampanjan, jonka tavoitteena oli kyseenalaistaa Googlen hakupalvelu.

Facebook kuitenkin korostaa, ettei tarkoitus ole ollut mustamaalata Googlea, vaan nostaa esiin epäkohtia eräästä hakupalvelun lisäominaisuudesta.

Jokin aika sitten Google julkisti hakupalvelimelleen Social Search -ominaisuuden, jonka avulla googlaaja löytää hakusanoihinsa liittyvää tietoa sosiaalisen verkostonsa pohjalta.

Haun kautta voi siis löytää sisältöä, jonka käyttäjän kaveri on julkaissut blogissa, Facebookissa tai Twitterissä. Googlen mukaan palvelun etuna on se, että kaverin jakama tieto voi olla hyödyllisempää kuin esimerkiksi matkailusivustojen antama yleistieto lomakohteesta.

Facebook myöntää palkanneensa viestintätoimisto Burston-Marstellerin levittämään sanaa yksityisyydensuojan vaarantumisesta, jonka Social Search voi aiheuttaa.

Social Search ei ole vielä suomalaisten googlaajien käytettävissä.

Facebookin kampanja paljastui Burston-Marsteller otettua yhteyttä bloggaaja Chris Soghoianiin, jotta tämä olisi kirjoittanut sivulleen Google-vastaista tekstiä. Burston-Marsteller jopa tarjoutui auttamaan tekstin kirjoittamiseen. Myöhemmin on julkaistu Facebookin yhteydenottoja muihinkin kirjoittajiin.

Kampanjaa on paheksuttu mediassa ympäri maailmaa.

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme