Mainos
Mainos

Facebook-vaara: Kymmeniätuhansia salasanoja ryöstetty Euroopassa

Tietoturva-asiantuntijat varoittavat haittaohjelmasta, jonka avulla verkkorikolliset ovat ryöstäneet uhreiltaan 45 000 Facebook-salasanaa. Tietoturvayhtiö Seculertin mukaan salasanat on viety pääosin brittiläisiltä ja ranskalaisilta Facebook-tileiltä.

Hyökkäyksessä on käytetty apuna Ramnit-haittaohjelman versiota. Ramnit on rellestänyt verkossa jo vuodesta 2010 lähtien. Samaa haittaohjelmaa on käytetty myös pankkitietojen varastamiseen.

- Uskomme, että Ramnitin takana olevat hyökkääjät käyttävät tietoja kirjautuakseen uhrien Facebook-tileille, jonka jälkeen heidän ystävilleen välitetään haitallisia linkkejä. Tällöin haittaohjelma leviää entistäkin laajemmalle, kerrotaan Seculertin blogisivuilla.

Facebook on kommentoinut asiaa BBC:lle. Facebookin lausunnon mukaan valtaosa varastetuista tiedoista oli vanhentuneita, mutta yhtiö on kuitenkin aloittanut toimet asiaa koskevien tilien turvaamiseksi. Facebookin mukaan virus ei ole levinnyt palvelun sisällä. Yhtiö on kuitenkin lisännyt turvatoimia viruksentorjuntajärjestelmissään.

Facebookista muistutetaan, että epäilyttäviä linkkejä ei kannata klikata. Epäilyttävästä toiminnasta kannattaa tehdä ilmoitus Facebookille.

"Sähköpostimadot muuttuvat sosiaalisiksi"

Seculertin blogissa pohditaan, että krakkerit näyttävät nyt korvaavan vanhat sähköpostimadot uudemmilla sosiaalisten verkostojen madoilla.

-Vääriin käsiin joutuessaan sosiaalisten verkostojen voimalla voidaan aiheuttaa huomattavaa vahinkoa yksilöille ja yhteisöille, toteaa Seculert.

Huolestuneita Facebook-käyttäjiä kehotetaan tarkastamaan koneensa virustorjuntaohjelmalla.

- Hyökkäyksen kohteeksi joutuminen ei välttämättä näy uhrille selvästi. Haittaohjelma varastaa salasanoja, joten ei se pidä meteliä itsestään, toteaa tietoturvayhtiö Sophoksen asiantuntija Graham Cluley.

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme