Mainos
Mainos

Millaiset tulee Apple-laseista? Sitä ei tiedetä vielä edes Applella

Apple kehittää useampia uusia avauksia nykyisten iPhone-, iPad-, Watch- ja Mac-tuotteiden ja muiden eteenpäin viemisen ohella kulkiessaan kohti biljoonan dollarin markkina-arvoa, kertoo arvostettu Financial Times uudessa raportissaan.

Itseajavien robottiautojen järjestelmien lisäksi toisen Applen erityisen mielenkiinnon alueen on tiedetty olevan lisätyn todellisuuden lasit.

Uudessa iPhonen ja iPadin iOS 11 -käyttöjärjestelmäversiossa Apple esittelee ARKitin, joka merkittävästi helpottaa näyttävien ja hyvin toimivien lisätyn todellisuuden sovellusten kehittämistä. Kamerakuvan päällä iPhonessa katsomisen sijaan lisätty todellisuus sopisi kuitenkin huomattavasti paremmin ja kätevämmin lasien kautta katseltavaksi.

Financial Timesin mukaan Apple kehittää lisätyn todellisuuden laseja, mutta toistaiseksi selvä suunta on vielä hukassa: lasien toteutuksesta on erilaisia ideoita ja niistä tehdään useampia erilaisia prototyyppejä.

Yksi ryhmä kehittää laseja, joissa on 3D-kamerat mutta ei omaa näyttöä, mikä jättäisi iPhonen edelleen kokonaisuuden keskiöön ja toimimaan näyttönä. Jotkin muut ryhmät puolestaan kehittävät itsenäisempiä laseja, jossa kamerat, anturit ja näyöt löytyvät itse laseista.

Avainkysymys myös on, tuleeko Applen AR-laseista ennemminkin iPhonen lisävaruste kuin itsenäinen laite, joka jatkossa voisi yhdessä esimerkiksi Apple Watchin ja AirPods-kuulokkeiden kanssa jopa korvata koko tarpeen iPhonelle.

Kovin nopeasti AR-laseja ei kannata Applelta vielä odottaa. Ehkä ensi vuonna, ehkä ei vielä silloinkaan. Aiemmin Applen on huhuttu tekevän lasiensa kehityksessä yhteistyötä myös saksalaisen optiikkavalmistaja Carl Zeissin kanssa. Apple on myös tehnyt lukuisia yritysostoja virtuaali- ja lisätyn todellisuuden teknologioihin liittyen.

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme