Mainos
Mainos

Garmin esitteli vivoactive 3 Music -älykellon – toistaa musiikkia ilman älypuhelinta

Garmin on esitellyt uuden vivoactive 3 Music -älykellon. Uutuus keskittyy nimensä mukaisesti musiikkiin, mutta tarjoaa myös laajat mahdollisuudet urheilukäytössä ja yleisesti älykellona. Vivoactive 3 Music on uudistettu versio viime vuonna esitellystä vivoactive 3 -älykellosta. Vivoactive 3 Music tulee myyntiin 299,99 dollarin ja Euroopassa 369 euron hintaan.

”Musiikki voi motivoida ihmisiä urheilemaan ja olemme innoissamme, että voi antaa kuluttajille mahdollisuuden jättää puhelimet kotiin ja kuunnella musiikkia älykellomme kautta. Garmin Payn ansiosta myös lompakon voi jättää kotiin”, sanoo Dan Bartel Garminilta.

Garmin vivoactive 3 Music -älykelloon mahtuu parhaimmillaan yli 500 musiikkikappaletta, joita voi kuunnella esimerkiksi juoksulenkillä. Kappaleet voi siirtää kelloon tietokoneen kautta tai ladata tuetuista suoratoistopalveluista, joita ovat tällä hetkellä Deezer ja iHeartRadio. Vivoactive 3 Musicissa on myös GPS-paikannus ja tuki NFC:lle maksamista varten.

Uudessa vivoactive 3 Musicissa on myös paranneltu unen seuranta, joka kertoo millainen käyttäjän syke on ollut yön eri vaiheina ja milloin käyttäjä on ollut syvässä unessa.

Garmin vivoactive 3 Musicin teknisiä tietoja

  • 1,2 tuuman kosketusnäyttö 240 x 240 pikselillä
  • Vesitiivis 50 metriin asti
  • Akunkesto jopa 5 päivää normaalikäytössä, GPS ja musiikki päällä 5 tuntia, pelkkä GPS päällä 13 tuntia
  • GPS / NFC
  • Sykemittari
  • Tuetut käyttöjärjestelmät: Android, iOS
  • Mitat: 43,1 x 43,1 x 13,6 millimetriä
  • Paino: 39 grammaa

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme