Mainos

Google laittoi internetin keskeisen kuvamuodon uusiksi - jopa 35 prosentin säästö tallennustilassa

Google on kehittänyt avoimen lähdekoodin JPEG-algoritmin, joka pienentää tuttujen JPEG-kuvien tiedostokokoa noin 35 prosenttia. Vaihtoehtoisesti kuvien tiedostokoon voi säilyttää ennallaan, mutta algoritmin ansiosta tarjolla on parempi kuvanlaatu. Merkittävää Googlen algoritmissa on, että se on yhteensopiva nykyisten verkkoselaimien, laitteiden, kuvankäsittelyohjelmien ja JPEG-standardien kanssa, kertoo Ars Technica UK.

Googlen uusi algoritmi kantaa nimeä Guetzli. Google Researchin Zürichin-toimistossa kehitetyn algoritmin nimi tarkoittaa sveitsinsaksassa keksiä tai pikkuleipää.

JPEG-kuvien pakkaamisessa voidaan kuvanlaatua ja tiedostokokoa säätää monella tavalla. Guetzli keskittyy pakkauksen kvantisointivaiheeseen, jossa isoja määriä epäjärjestynyttä dataa muutetaan järjestyneeksi dataksi, jota on helpompi pakata pieneen tilaan. JPEG-kuvien kohdalla prosessi muuttaa esimerkiksi vähäisiä värisävyjen muutoksia isoiksi yhteneviksi väripalkeiksi ja voi hukata pieniä yksityiskohtia kuvista.

Avainsana kuvien pakkaamisessa on löytää sopiva tasapaino sille, ettei kuvista hukata liikaa yksityiskohtia, mutta tiedostokoko saadaan silti pidettyä pienenä. Guetzli käyttää uutta, Butteraugliksi kutsuttua ”psykovisuaalista” mallia, joka määrittää, mitä värejä ja yksityiskohtia voidaan hukata ja mitä säilyttää. ”Psykovisuaalisuus” viittaa siihen, että mallin pohjana on ihmisten kyky nähdä ja erottaa kuvien sisältö.

Guetzlin pääasiallinen tarkoitus on kuvien tiedostokoon pienentäminen, mutta vastaavasti sitä voidaan käyttää myös ihmissilmälle paremmalta näyttävän kuvanlaadun saavuttamiseen. Toiseen avoimen lähdekoodin algoritmiin libjpeg:iin verrattuna 75 prosenttia arvioinneista oli Guetzlin kannalla, Google Research kertoo.

Guetzli on tarjolla valokuvaajille, webmastereille ja muille graafisen alan tekijöille maksutta Githubissa. Monimutkaisemman kvantisoinnin vuoksi Guetzli on kuitenkin kuvien pakkaamisessa hitaampi kuin libjpeg.

Uusimmat

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot