Mainos
Mainos

Google Mapsissa lymyää melkoinen yllätys: Kauhajoen "suihinottoautomaatti" on avoinna ympäri vuorokauden

Google Maps -karttasovellukseen on ilmestynyt ihmetystä herättänyt paikkamerkintä, nimittäin Kauhajoen ”suihinottoautomaatti”.

Google Maps -kartan mukaan kyseinen automaatti sijaitsee Kauhajoen ABC -huoltoaseman vieressä. Kartan tietojen mukaan palvelu on "auki ympäri vuorokauden". Karttamerkintä on kuitenkin suhteellisen tuore, sillä arvosteluja sille on kertynyt vasta viiden päivän ajalta.

Arvostelujen perusteella käyttäjät ovat olleet automaatin palveluun erittäin tyytyväisiä, sillä 12 arvostelun keskiarvo on lähes täydet viisi pistettä.

"Suosittelen"

Arvosteluissa on kehuttu esimerkiksi automaatin toimivuutta. Eräs käyttäjä myös huomauttaa, että automaatti sopii hyvin myös naisille.

– Käynnin jälkeen tilille jäi vielä rahaa. Suosittelen, toteaa puolestaan kolme päivää sitten automaatilla asioinut henkilö.

Somessa kohinaa

Asiaa on ihmetelty myös sosiaalisessa mediassa. Eräässä Facebook-päivityksessä on tiedustelu leikkisään sävyyn, onko muilla paikkakunnilla saatavilla vastaavia palveluita.

Hyvin todennäköisesti karttamerkintä on kuitenkin hupaisa pila, sillä kuka tahansa palveluun rekisteröitynyt Local Guide -opas pääsee muokkaamaan Google Mapsin karttamerkintöjä.

Luonnollisesti virheelliset karttamerkinnät poistetaan käyttäjien raportoidessa epäkohdista, mutta ainakaan vielä Kauhajoen ihmetystä aiheuttavaa karttamerkintää ei ole poistettu.

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme