Mainos
Mainos

Googlelta haetaan Britanniassa lähes 4 miljardin euron korvauksia iPhone-seurannasta

Google on joutunut vaikeuksiin Isossa-Britanniassa, kun 4,4 miljoonaa iPhone-käyttäjää on haastanut sen oikeuteen tietojensa urkkimisesta, uutisoi The Guardian. Vuosina 2011 ja 2012 tapahtuneen seurannan ruotiminen oikeudessa aloitettiin hiljattain.

Googlen onnistui vuonna 2011 löytää keino kiertää Safari-selaimen yksityisyydensuoja iPhonella. Applen selain esti valtaosan seurantaan pyrkivistä koodeista, mutta sitä saatiin huijattua verkkolomakkeen avulla, jolloin selain uskoi käyttäjän hyväksyneen tietojensa seurannan ja evästeen asentamisen puhelimeen.

Joukkokanteen mukaan Google sai Safari-selaimen heikkoutta hyödyntämällä käsiinsä tietoja britannialaisten iPhone-käyttäjien etnisestä taustasta, henkisestä ja fyysisestä terveydentilasta, poliittisista mielipiteistä, taloudellisesta tilanteesta, ostoskäyttäytymisestä, sijaintihistoriasta sekä jopa seksuaalisesta suuntautumisesta.

Haastetta vetävä Google You Owe Us -, eli Google, olet meille velkaa –ryhmä väittää lisäksi Googlen segmentoineen tietoja ja luokitelleen käyttäjiä kiinnostuksen kohteidensa mukaan muun muassa jalkapallofaneihin ja politiikkaintoilijoihin. Hakukonejättiä syytetäänkin nyt Isossa-Britanniassa ”salaa tehdystä käyttäjäseurannasta”, jonka yhtiö kuitenkin kieltää ja väittää tapahtuneen olleen vahinko.

”Uskon, että Googlen tekemiset ovat yksinkertaisesti lainvastaisia. Heidän toimintansa on vaikuttanut miljooniin ihmisiin Englannissa ja Walesissa ja me aiomme vedota tuomariin, jotta he joutuvat edesvastuuseen teoistaan”, kommentoi syyttäjäpuolen Lloyd-asianajotoimisto tapausta.

Kanteen käsittely oikeudessa aloitettiin 22. toukokuuta tiistaina ja kuullemme tapahtuneesta lisää tulevaisuudessa. Google suostui jo aiemmin maksamaan siihen aikaan ennätykselliset 18,5 miljoonan euron suuruiset korvaukset sovittelurahoja, kun Safari-seurantaa puitiin Yhdysvalloissa 2012.

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme